
Meri vaatisi portaikkoon kuolleen pojan äidille ja isäpuolelle ehdotonta vankeutta: ”Tulee mieleen pikku-Eerikan tapaus”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ottaa tiukasti kantaa Jyväskylässä sattuneeseen tapaukseen, jossa 15-vuotiaana kotinsa portaikkoon kuolleen pojan äitiä ja isäpuolta syytetään heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.
– Minusta tällaisessa tapauksessa tulisi vaatia ehdotonta vankeutta, jos laiminlyönti osoittautuu todeksi. Kuinka voi omia lapsiaan pitää millään tavoin eri asemassa? Meri sanoo ja pojan isän kertomukseen poikansa kohtelusta (IL 20.5.).
Nämä tapaukset ovat erityisen järkyttäviä
15-vuotias poika oli sairastunut influenssan aiheuttamaan aivosairauteen, johon pojan äiti ja isäpuoli eivät reagoineet ajoissa.
– Toisinaan tällaisia tapauksia tulee esille ja ne ovat erityisen järkyttäviä. Sitä miettii, miltä lapsesta ja nuoresta tuntuu, jos hän ei ole yhtä arvokas vanhemmilleen. En voi edes kuvitella sitä tuskaa, Meri sanoo.
– Näiden juttujen yhteydessä tulee mieleen aina myös pikku-Eerikan tapaus. Oma vanhempi pahoinpiteli ja kidutti lapsensa kuoliaaksi.
Lastensuojelu saatava kuntoon
Meri kertoo itsekin eläneensä uusioperheessä.
– Puolisoni lapset ovat olleet minulle erittäin rakkaita. Minun päähän ei mahdu, miten omia lapsia voi laiminlyödä tai kohdella kaltoin.
– Olen lakimiestyössäni joutunut käsittelemään hovioikeudessa, vakuutusoikeudessa ja maistraatin holhoustoimen edunvalvonnan lakimiehenä karmaisevia tapauksia laidasta laitaan. Lastensuojelu ja matalan kynnyksen apu tulee saada kuntoon. Lapsi ja nuori ei saa jäädä yksin. Ei koskaan, Meri painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Lastensuojelu soten ytimeen – heti koulutuspaikkoja, palkkausta ja palkkaa lisää

Eerola: Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












