

LEHTIKUVA
Metsästyslain mietintö valmistui – valiokunta vaatii lakiesitykseen tarkennuksia
Maa-ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Reijo Hongisto (ps.) on tyytyväinen valiokuntansa mietintöön.
– Sujakamman hallitusohjelman mukaisesti uudistus sujuvoittaa metsästyskäytäntöjä, toteaa metsästystä harrastava Hongisto, joka on myös eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja.
Valiokunta on yksimielinen hallituksen esityksessä tehtäviin muutoksiin, jotka ovat sallivampia ja selkeämpiä voimassa olevaan lakiin verrattuna.
– Metsästäjää aseineen saa kuljettaa jatkossa mönkijässä tai traktorissa silloin, kun noudetaan kaadettua hirveä tiealueen ulkopuolelta, ja metsästykseen hyväksyttäjä jousia on lupa käyttää hirveä pienempien hirvieläinten kaatamiseen.
Naakka ei nauti rauhoitettua asemaa
Valiokunta esittää mietinnössään, että vuosikausia eduskuntaakin puhuttanut naakka-asia nostetaan erityistarkasteluun tavoitteena siirtää naakka kokonaan rauhoitetusta linnusta muiden varislintujen joukkoon.
Erityisen tyytyväinen Reijo Hongisto on mietinnön kirjaukseen: Valiokunta toteaa, että naakka on mainittu lintudirektiivin liitteessä II/2. Siten lintudirektiivi mahdollistaa lajin metsästyksen, mutta silloin ei lajin aiheuttamia vahinkoja voitaisi korvata. Valiokunta pitää tarpeellisena, että naakka säädetään metsästettäväksi lajiksi, jolloin myös metsästyslain 41b §:n mukaiset edellytykset poikkeusluvan myöntämiselle tulisivat mahdollisiksi.
Karhu ja haaska
Mietinnössään valiokunta pitää välttämättömänä, että valmisteltavana olevaan karhukannan hoitosuunnitelmaan liittyvänä toimenpiteenä tehdään kokonaisvaltainen selvitys ravintohoukuttimien käyttöön liittyvän lainsäädännön muutostarpeista.
Tällä hetkellä tilanne on monella tavalla sekava. Houkuttimen käyttö sallitaan karhun metsästysalueella erämatkailuun liittyvässä valokuvaustoiminnassa mutta ei kannanhoidollisessa metsästyksessä. Riistapeltojen ja viljelyspeltojen välinen suhde on myös epämääräinen, karhu on moniruokainen ja syö mielellään viljaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.
















