
PS ARKISTO
Miko Bergbom: Päätös Somalian maaohjelman keskeyttämisestä on oikea
Jos Somalialle ei omien kansalaisten vastaanottaminen maistu, niin sitten ei kannata odottaa myöskään tukia suomalaiselta veronmaksajalta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom.
Suomi keskeyttää kahdenvälisen kehitysyhteistyön Somalian kanssa. Asiasta kerto ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
Päätös juontaa juurensa hallitusohjelmaan, jossa linjattiin, että Suomen kehitysapu ehdollistetaan omien kansalaisten vastaanottamiseen.
– Jos Somalialle ei omien kansalaisten vastaanottaminen maistu, niin sitten ei kannata odottaa myöskään tukia suomalaiselta veronmaksajalta. Tämä päätös on oikea ja osa sitä politiikkaa, jota perussuomalaiset ovat pitkään ajaneet, iloitsee Miko Bergbom.
Palautukset suomalaisen veronmaksajan etu
Maaohjelman keskeyttäminen tarkoittaa, että rahoituspäätöksiä ei tehdä, ellei Somalia ala ottamaan kansalaisiaan takaisin.
Bergbom toivoo, että tämä viimeistään herättäisi Somalian päätöksentekijöiden uudelleenarvioimaan harjoittamaansa politiikkaa omien kansalaistensa vastaanottamisen osalta.
– On tärkeää, että saamme karkotettua Suomesta ne henkilöt, joilla maassa oleskeluun ei syystä tai toisesta ole enää lupaa. Valitettavasti tämä on ollut lähes mahdotonta, koska osa maista ei ota omia kansalaisiaan vastaan. Nyt tehdyllä päätöksellä toivottavasti vauhditetaan Somalian intressiä ottaa vastaan maansa kansalaisia. Tämä olisi paitsi Somalian, mutta viime kädessä suomalaisen veronmaksajan etu, Bergbom vakuuttaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Ministeri Ville Tavion mediatilaisuus kehitysyhteistyön ehdollistamisesta ja Somalia-maaohjelmasta – suora lähetys 12.30 alkaen
Suomen kehitysapu Somaliaan menee katkolle takaisinoton vaikeuksien vuoksi – Tavio: ”Valtioiden täytyy pyrkiä siihen, että laittomasti maassa olevat palautetaan”
Joakim Vigelius Somalian maaohjelman keskeytyksestä: ’’Jos yhteistyö ei suju, ei myöskään raha tipu’’
Somalian maaohjelma keskeytetään – Rostila kiittää historiallista linjanmuutosta
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen kehitysapu Somaliaan menee katkolle takaisinoton vaikeuksien vuoksi – Tavio: ”Valtioiden täytyy pyrkiä siihen, että laittomasti maassa olevat palautetaan”
Suomen kahdenvälistä kehitysyhteistyötä koskevan Somalia-maaohjelman toimeenpano keskeytetään toistaiseksi. Ratkaisun taustalla ovat kielteisen päätöksen saaneiden henkilöiden palauttamisen vaikeudet Somaliaan, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio kertoo.

Suomen ja Somalian välinen maaohjelman kautta tapahtuva kehitysyhteistyö keskeytetään – ministeri Tavio: Suomi ei voi jatkaa kehitysyhteistyötä maan kanssa, joka ei ota takaisin omia kansalaisiaan
Suomi keskeyttää maaohjelman kautta tehtävän kahdenvälisen kehitysyhteistyön Somalian kanssa, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio kertoo. Päätös palautuu hallitusohjelmaan, jossa linjataan, että Suomen kehitysyhteistyö on ehdollistettu omien kansalaisten vastaanottamiselle ja kansainvälisen sääntöperusteisen järjestyksen tukemiselle.

Keskusta lapioisi yhä lisää rahaa kehitysapuun – Antikainen: ”Ei meidän vahtivuorollamme”
Eilisessä eduskuntakeskustelussa keskusta kritisoi hallituksen päätöstä leikata kehitysapua 1,2 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana. Keskustan mielestä kehitysavun määrää tulisi päinvastoin lisätä.

Bergbom kehitysapukeskustelusta: Neljä vuotta vihervasemmiston kanssa on valitettavasti muuttanut keskustaa surulliseen suuntaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tyrmistyi keskustan halusta lisätä kehitysavun rahoitusta jättileikkausten keskellä.

Vihervasemmistolta lisää löperöä maahanmuuttopuhetta puoluejohtajien EU-tentissä – perussuomalaisten Purra tyrmää: ”Siirtolaispaine Eurooppaan voidaan ratkaista vain torjumalla se”

Somalian presidentti Berliinissä: ”Kaikki somalialaiset voivat palata kotimaahansa”
Jokaisella somalialaisella on kotimaa. Kaikki voivat palata takaisin. Se ei ole mikään ongelma, vakuutti Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamud Berliinissä liittokanslerinvirastossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.













