

Mikseivät hallituksessa istuvat vihreät välitä jätevetensä Itämereen laskevista rahtilaivoista?
Kansanedustaja Ari Koponen vaatii toimenpidealoitteessaan rahtilaivojen jätevesien käsittelyä koskevan lainsäädännön kiristämistä Suomen aluevesillä. Itämeren alueella matkustajalaivat eivät saa laskea käymäläjätevesiä mereen, mutta rahtialuksille vastaavaa kieltoa ei ole.
– Lainsäädäntö ei velvoita purkamaan käymälöistä, peseytymisestä ja tiskaamisesta syntyviä jätevesiä satamissa, mikä on täysin käsittämätöntä, aloittaa kansanedustaja Ari Koponen.
Vihreitä ei tunnu kiinostavan
Mereen laskettavat jätevedet sisältävät typpeä ja fosforia pahentaen Itämeren rehevöitymistä, happikatoa ja leväesiintymiä sekä aiheuttaen muutoksia kalastossa ja eliöyhteisöissä.
– Itämeri on erityisen herkkä rehevöitymään, koska se on melko matala ja sen vesi vaihtuu hitaasti, joidenkin arvioiden mukaan kerran 30 vuoden aikana, kertoo Koponen.
– Suurin osa rahtilaivoista ei pura jätevesiään maissa vapaaehtoisesti, joten sääntelyä on tarpeen kiristää. Mikseivät hallituksessa istuvat vihreät kiinnitä huomiota Itämeren pilaantumiseen ja aja asiaa ponnekkaasti? ihmettelee Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rehevöityminen rahtilaivat Suomen aluevedet rahtilaivojen jätevedet jätevesi matkustajalaivat Ari Koponen lainsäädäntö Itämeri toimenpidealoite Sääntely vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreille rajojen sulkeminen on liian kova paikka – vähättelevät hybridiuhkaa itärajalla – ”Tälläkin hetkellä rajat ovat turvallisia”

Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä

Perussuomalaiset vaatii turpeen kunnian palauttamista – ”Kolikonheiton” lopputuloksena päätettiin, ettei turve uusiudu

Vihreiden pomoille ei voinut olla epäselvää, että heidän juhlissaan tarjottiin alaikäiselle runsaasti alkoholia
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












