Perussuomalaiset pyrkii estämään hiilivuotoa pitämällä puhtaan kotimaisen teollisuustuotannon Suomessa. Suomalainen tehtaanpiippu on siis ilmastoteko. Ylen eilisessä kuntavaalitentissä valtiovarainministeri Annika Saarikko siirtyi yllättäen perussuomalaiselle linjalle, sillä Saarikon mukaan sama linjaus kelpaisi keskustallekin.


Ylen kuntavaalitentissä eilen puhuttiin myös ilmastopolitiikasta, ja puoluejohtajille esitettiin poimintoja toisten puolueiden vaaliohjelmista, minkä jälkeen puoluejohtajat saivat esittää arvioita.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko yllätti, kun hänelle esitettiin perussuomalaisten kuntavaaliohjelmasta tuttu lainaus: Suomalainen tehtaanpiippu on ilmastoteko.

Saarikolta kysyttiin, mitä hän ajattelee linjauksesta, johon Saarikko vastasi, että lainaus voisi löytyä jopa keskustan ohjelmasta.

– Kaikki Suomeen syntyvät investoinnit ja sitä kautta alueille syntyvä elinvoima syntyy niiden aiheiden ympärillä, jossa suomalaiset tehtaanpiiput siirtyvät aikaan, jossa mietitään luontoa, ilmastoa ja ympäristöä, Saarikko muotoili.

Teollisuuden työpaikat säilytettävä Suomessa

Perussuomalaiset korostavat, että puhdas suomalainen teollisuustuotanto on syytä myös säilyttää Suomessa, koska vaihtoehtoisesti sama tuotanto siirtyisi Kiinaan, jossa ei toimita yhtä vastuullisesti ilmaston ja ympäristön kannalta.

Suomalaisten siis kannattaa ennemmin valmistaa tuotteita Suomessa sen sijaan, että ostamme muualta tai että viemme investoinnit muualle. Ilmasto ja ympäristö kiittää. Samalla myös työpaikat säilyvät Suomessa.

Valtiovarainministeri Saarikko näytti siirtyneen muutenkin perussuomalaisille linjoille, vaikka ei ollut heti tunnistavinaan perussuomalaisten vaaliohjelman lainausta.

– Suomalainen teollisuus on myös parhaimmillaan ympäristöystävällistä. En pidä sävystä, jossa syyllistetään metsänomistajia, yrittäjiä ja teollisuutta ilmastonmuutoksen vähättelystä, Saarikko sanoi.

Ilmaston kannalta parempi säilyttää tuotanto täällä

Halla-aho ehti lyhyesti avata lisää perussuomalaista ilmastopolitiikkaa.

– Perussuomalaisten ohjelmassa todetaan myös, että kuntien pitäisi hankinnoissaan painottaa lähellä tuotettuja palveluja sekä tuotteita. Tämä ei ole pelkästään isänmaallisuuskysymys tai kansantaloudellinen kysymys vaan se on myös ilmastoteko.

– Kun puhutaan tuotteista, joille maailmanlaajuisesti on paljon kysyntää, kuten vaikka metsäteollisuuden tuotteista, on ilmaston kannalta paljon parempi, että tuotanto tapahtuu täällä, eikä kivihiilisähköllä pyörivissä tehtaissa Indonesiassa, Halla-aho sanoi.

SUOMEN UUTISET