
Ministeri Tavio: Lisäleikkaus kehitysapuun – hallitus panostaa resursseja suomalaisten ostovoimaan ja talouskasvun tukemiseen
Hallitus on päättänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksesta kehitysapuun vaalikauden loppuun mennessä.

PS ARKISTO
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion julkaisema graafi osoittaa, kuinka paljon tämä hallitus leikkaa suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista - kuten kehitysavusta.
Kehitysavusta leikataan enemmän kuin koskaan ennen. Hallitusohjelmassa (2023) sekä viime vuoden riihessä ja tämän kevään puoliväliriihessä päätetyt säästöt näkyvät selvänä pienentymisenä varsinaisessa kehitysyhteistyössä.
– Samaan aikaan tehostamme toimintaa suuntaan, jossa kaupan ja kehityksen yhteys tiivistyy. Kun autamme kehittyviä maita teollistumaan suomalaisien yrityksien avulla, huomioimme kehitysyhteistyössä myös Suomen omat taloudelliset intressit, Ville Tavio kirjoittaa X:ssä.
Kehitysavusta leikataan enemmän kuin koskaan ennen. Hallitusohjelmassa (2023) sekä viime vuoden riihessä ja tämän kevään puoliväliriihessä päätetyt säästöt näkyvät selvänä pienentymisenä varsinaisessa kehitysyhteistyössä.
— Ville Tavio (@VilleTavio) May 7, 2025
Samaan aikaan tehostamme toimintaa suuntaan, jossa… pic.twitter.com/VAYTZIM7NU
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hallitus on päättänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksesta kehitysapuun vaalikauden loppuun mennessä.

Eduskunta keskusteli tänään ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä liittyen kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, että kehitysyhteistyön määrä on suhteutettava oman maamme talouden tilanteeseen.

Perussuomalaisten mielestä Suomi ei voi yksin ratkaista kaikkia maailman ongelmia eikä maailmanparantamista voida tehdä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Perussuomalaisten mukaan Suomessa tulee aina huolehtia ensisijaisesti omasta kansallisesta edusta ja suomalaisten hyvinvoinnista.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista haluaa taittaa valtion velkaantumisen ja on valmis lisäleikkauksiin julkisista menoista.

SDP:n tuoreesta vaihtoehtobudjetista ilmenee, että demarit tahtoo kiristää verotusta - ja samalla kanavoida koko ajan yhä enemmän lisää veronmaksajien rahaa ulkomaille ja maahanmuuttoon.

Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tyrmistyi keskustan halusta lisätä kehitysavun rahoitusta jättileikkausten keskellä.


Eilisessä eduskuntakeskustelussa keskusta kritisoi hallituksen päätöstä leikata kehitysapua 1,2 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana. Keskustan mielestä kehitysavun määrää tulisi päinvastoin lisätä.
Viikon suosituimmat

Kun fyysisesti selvästi muita naisia vahvempi algerialainen nyrkkeilijä Imane Khelif voitti kultaa Pariisin olympialaisissa 2024 naisten sarjassa nousi esiin huoli naisten turvallisuudesta ja naisten urheilun reiluudesta. Nämä huolensa esittäjät leimattiin nopeasti transfobisiksi, tietämättömiksi tai jopa Kremlinin kätyreiksi.

Citroënin, Fiatin ja Chryslerin taustalla oleva autonvalmistaja Stellantis on ilmoittanut täyskäännöksestä sähköautoihin painottuneessa strategiassaan. Yhtiö tekee 22 miljardin euron alaskirjaukset, peruu useita sähköautomalleja ja lisää tuotantoa Yhdysvalloissa. Yhtiön tulevaisuutta ohjaa jatkossa kysyntä, eivät viranomaisten tai poliitikkojen määräykset.

Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Antifan aktivisti tuomittiin Unkarissa kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta Budapestissa kolme vuotta sitten tehtyihin poliittisiin joukkopahoinpitelyihin. Europarlamentin vasemmistoryhmä - johon myös Li Andersson kuuluu - on esittänyt tukensa tuomitulle "ei-binaariselle antifasistille". Vasemmiston meppien mielestä kyseessä oli antifasistinen toiminta, joka "ei ole terrorismia vaan demokraattinen velvollisuus".

Tuoreessa kansalaisaloitteessa esitetään, että turve tulee poistaa päästökaupan piiristä ja luokitella se uusiutuvaksi energiaksi vuotuisen kasvun osalta, jotta sen käyttö edullisena energiamuotona sekä välttämättömänä raaka-aineena voidaan turvata - Itse olen edistänyt ja edistän tätä asiaa eduskunnassa kaikin mahdollisin keinoin, kansanedustaja Juha Mäenpää kommentoi aloitetta.

Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on kuullut maailmalta ilouutisia somalikysymykseen: Somalian ja Saudi-Arabian tuore puolustussopimus vahvistaa Punaisenmeren alueen turvallisuutta ja vakautta. Tynkkynen korostaa, että sopimus romuttaa perusteet somalien turvapaikoille Euroopassa – kun Somalia ja Saudi-Arabia rakentavat turvallisuutta yhdessä, on somalien loogista suunnata kulttuurillisesti läheiseen naapurimaahan eikä arktiseen Suomeen.

Kohutusta empatiataulusta tuttuja identiteettipoliittisia hankkeita on nyt vaivihkaa ujutettu Tampereen uuden koulutuspoliittisen ohjelman osaksi. Asian esille nostanut perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius moittii etenkin kokoomusta ja keskustaa, jotka ovat hyväksyneet empatiataulun uudet sovellukset kaupunginhallituksessa.

Tumbler Ridgen kouluampumisesta epäilty Jesse Van Rootselar syntyi miehenä, kävi läpi sukupuolenvaihtoprosessia ja identifioitui sen jälkeen naiseksi. Hän oli ollut poliisin kanssa tekemisissä vakavien mielenterveysongelmiensa vuoksi. Kanadan ampumistragediassa kuoli 9 ihmistä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tyrmää jyrkästi Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ehdotuksen, jossa esitetään Neuvostoliittoon paenneiden ja Stalinin vainoissa kuolleiden entisten kansanedustajien “kunnioittamista” eduskunnassa hiljaisella hetkellä.


Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää