
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.
Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset julkaisi 20.5. Ari Ojapellon blogin koskien maahanmuuttajien kotouttamisen haasteista. Blogissaan Maahanmuuttajien kotouttaminen ei ole ongelmatonta Ojapelto on kerännyt melkoisen määrän graafisia esityksiä ja hän on paneutunut aiheeseensa toden teolla. Vasemmistoliitto on puolestaan esittänyt hyvin niukalti kritiikkiä maahanmuuttoa kohtaan.
Ojapelto toteaa, että vielä kahdenkymmenen Suomessa asutun vuoden jälkeen maahanmuuttajan tulot jäävät 60 prosenttia kantasuomalaisen tuloista. Syitä tähän on monia. Ojapelto kirjoittaa, että suomen kieltä taitamaton joutuu ensi töikseen jonottamaan kielikurssia vuoden tai kaksi. Vasta tämän jälkeen hänen ammatillista osaamistaan aletaan kartoittaa.
Työllistyminen takkuaa usein siihen, että maahanmuuttajalla on heikompi koulutustaso verrattuna suomalaisnuoreen. Se ei lupaa parasta mahdollista työllistymisennustetta.
Maahanmuuttajia on monenlaisia. Tietoliikennetekniikan huippuinsinöörit luovivat nopeammin kohti työtä. Peruskoulun jälkeen ilman jatkokoulutuspaikkaa tai työpaikkaa olevista nuorista joka neljäs on ulkomailta. Määrä on korkea, koska maahanmuuttajien edustus koko väestöstä on tätä pienempi.
Peruskoulun keskeyttäneiden maahanmuuttajien lukumäärää ei tiedetä. Työministeriössä puhutaankin vain arvauksista. Peruskoulun keskeyttäneitä voi olla kahdesta kymmeneen tuhanteen.
Muualta kuin lähialueilta tai OECD-maista alle puolet 23-vuotiaista on saanut peruskoulun jälkeen edes keskiasteen opinnot täyteen.
Maahanmuuttajat kärsivät työttömyydestä pääkaupunkiseudulla. Toisaalta Helsingin seudulla vieraskielisiä asuu noin 11,5 prosenttia. Koko Suomen vieraskielisten osuus väestöstä on hieman alle neljä prosenttia. Pakkaantuminen pääkaupunkiseudulle luo paitsi kilpailua työpaikoista myös asunnoista on pulaa.
Asuminen luo sellaisia piilokustannuksia, joita ei voida tarkastaa suoraan maahanmuuttoon tarkoitetuista budjettivaroista. Pääkaupunkiseudulla asunnot ovat muuta Suomea kalliimpia, joten vieraskielisten asumistuet nousevat merkittäväksi kuluksi. Maahanmuutto saattaa maksaa suomalaisille jopa miljardi euroa vuodessa.
Maahanmuuttajat putoavat työmarkkinoilta usein kielitaitovaatimusten vuoksi. Koulutustasokin on keskimäärin suomalaisia heikompaa. Korkeakoulututkinto on 16 prosentilla tulijoista. Yli puolet ovat vailla keskiasteen koulutusta.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää