

Niikko: Nopeutta hädänalaisten auttamiseen
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on kiitollinen siitä, että Raamatunlausekyniä Malesiassa jakanut ryhmä pääsi vapauteen.
– Nyt on huojentunut mieli siitä, että olemme saaneet ryhmän kotiin. Tämä on omaisille, ystäville ja seurakunnalle suuri rukousvastaus. Kiitos myös ulkoministeriön, Malesian ja Singaporen lähetystöjen työntekijöille kaikesta avusta, sillä he ovat käyttäneet tähän monia työtunteja.
– Samalla tämä prosessi on herättänyt huolta niiden noin kahdensadan suomalaisen puolesta, jotka vuosittain joutuvat hätään ulkomailla. Olen hämmentynyt siitä hitaudesta, jolla tässä Malesian tapauksessa toimittiin. Aikaa oli vain seitsemän päivää ennen kuin syyte olisi nostettu, Niikko toteaa.
Ulkoministeriön valvottava paremmin
Suurlähetystön työntekijä vierailu vankilaan onnistui useiden pyyntöjen jälkeen vasta kuudentena vankeuspäivänä. He olivat jääneet odottamaan paikallisen viranomaisen vierailukutsua.
Niikon mukaan ulkoministeriön pitäisi entistä ponnekkaammin valvoa, ettei heiltä apua pyytäneitä suomalaisia kiduteta tai kohdella muutoin väärin vankiloissa, kuten Malesian tapauksessa oli käynyt.
– Tarkoittaako ulkoministerin lausunto siitä, että ”toisen valtion suvereeniin päätösvaltaan ei voi puuttua” sitä, että jos kyseisessä maassa ihmisoikeudet eivät toteudu, niin ulkoministeriö ei siitä välitä. Kuinka voidaan luottaa siihen, että muut maat kohtelisivat Suomen kansalaisia perusoikeuksien edellyttämällä tavalla, jos edes oma ulkoministeriö ei yritä siitä varmistua? Niikko kritisoi.
Niikko on hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja. Valtionvarainvaliokunnan alainen hallinto- ja turvallisuusjaosto vastaa muun muassa ulkoministeriön budjetista.
”Toivottavasti silmät aukeavat”
Lontoon yliopiston ylläpitämän World Prison Briefin mukaan Malesian vankiloissa on yli 55 000 vankia, joista lähemmäs 18 000 ei ole saanut oikeudenkäyntiä tai edes syytettä vuosien vankeuden jälkeen.
Yksi Malesian vainotuista vähemmistöistä ovat kristityt, joita maassa on lähes kolme miljoonaa. Etenkin pastoreita ja muita johtajia vangitaan, ja osa heistä katoaa vankilassa. Lain mukaan islamista kristinuskoon kääntyminen voi johtaa kuolemanrangaistukseen, joita myös laitetaan täytäntöön.
– Toivottavasti tämän yksittäistapauksen kautta monen silmät aukeavat. Eivät ihmisoikeudet ole mikään ”maassa maan tavalla” -asia. Eikö meidän pidä nousta sortoa vastaan yhdessä? Historia osoittaa, ettei vapaus koskaan tule ilman taisteluja, Niikko sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Malesiassa pidätetyllä Timo Valtosella vakava sydänsairaus – Niikko: ”Montaa päivää ei ole aikaa odottaa”

Niikko kertoo saaneensa tänään yhteyden Malesiassa pidätettyihin

Malesiassa pidätetyt suomalaiset vapautetaan tänään
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










