

Vasemmalla Timo Valtonen, oikealla ote Malesian rikoslaista. / FB
Lähetystyötä tehneitä suomalaisia pidätetty Malesiassa – Mika Niikko: ”Voitteko kuvitella, että yhden kynän ojentaminen voi johtaa 5 vuoden vankeuteen?”
Neljä suomalaista on pidätetty Malesiassa kristillisen materiaalin jakamisen vuoksi.
Malesialaisen Malay Mail -uutislehden mukaan kristillistä lähetystyötä tekevän suomalaisryhmän jäsenistä oli raportoitu poliisille kolme kertaa ennen pidätystä. Ryhmän väitetään rikkoneen Malesian rikoslain kohtaa 298a, joka kieltää muun muassa uskonnollisen harmonian rikkomisen. Jos suomalaiset tuomitaan, voi rangaistusseuraumus olla kahdesta viiteen vuotta vankeutta.
Yksi pidätetyistä on Kansanedustaja Mika Niikon (ps.) vaalipäällikkö, Joosua Mission toiminnanjohtaja Timo Valtonen. Myös Valtosen vaimo on pidätetty.
– Voitteko kuvitella, että yhden kynän ojentaminen voi johtaa 5 vuoden vankeuteen? Ei tällainen ole nykyaikana millään tavalla hyväksyttävää, Niikko kysyy Facebookissa.
– Islam ei suvaitse muita uskontoja ja vain siksi Timo Valtonen ryhmineen on pidätetty, Niikko kommentoi.
Suomalaiset olivat jakaneet kristillisiä tekstejä sisältäviä vihkoja ja kyniä. Niikon mukaan ongelma alkoi siitä, että paikallinen lehti nosti asian julkisuuteen.
– Malesiassa pitäisi olla uskonnonvapaus. Tosin tämä ei taida pitää paikkansa missään muslimimaassa, Niikko jatkaa. Hän on ollut asiasta yhteydessä ulkoministeriöön ja suurlähetystöön.
Suomalaisryhmä pidätettiin turistien suosimalla Langkawin saarella. Channel News Asian mukaan paikalliset kiinalais- ja intialaisvähemmistöt ovat pitkään kritisoineet alueella voimistuvaa islamisaatiota.
New York Timesin mukaan muslimien käännyttäminen on laitonta, mutta muslimit saavat itse laillisesti käännyttää muiden ryhmien jäseniä.
Malesian väestöstä 61 prosenttia on muslimeja, 20 prosenttia buddalaisia, 9 prosenttia kristittyjä ja kuusi prosenttia hinduja. Suomen ulkoministeriö kuitenkin painottaa Malesian olevan islamilainen maa.
”Noudata paikallisia lakeja. Jos rikot niitä, olet paikallisen rangaistuskäytännön alainen. Paikallista islamilaista kulttuuria ja tapoja on syytä kunnioittaa erityisesti Kelantanin ja Kedahin osavaltioissa ja silloin kun vierailet uskonnollisissa paikoissa”, ulkoministeriö ohjeistaa.
Pidätyksestä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.