

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ongelmansa kullakin: Espanjalla vaikeuksia saada elvytysrahat käytetyksi
Espanjalla on 70 miljardin euron ongelma, Financial Times kirjoittaa. Ongelmana on saada EU:n elvytysrahat käytetyksi, sillä vastaavaa rahatulvaa ei ole maassa ennen koettu näin lyhyessä ajassa. Maan vasemmistohallitus haluaisi käyttää suurimman osan rahoista kuluvalla vaalikaudella.
Espanjan talousministeri Gonzalo García Andrés pitää tärkeänä, että EU:n elvytysrahat saadaan käytetyksi.
– Tämä on mahdollisuus koko maalle. Kun raha alkaa virrata, niin sille ei tule loppua.
Rahat jakoon pikavauhtia
Euroopan komissio on asettanut elvytysrahojen käytön takarajaksi vuoden 2026. Espanjan sosialistien ja vasemmistopopulistien muodostama hallitus haluaa käyttää rahat etupainotteisesti. Kolme neljäsosaa rahoista pitäisi käyttää kuluvalla vaalikaudella, mikä päättyy vuonna 2023.
Vallassa oleville politiikoille on aina miellyttävää jakaa rahaa vaalien alla. Maan hallitus kaavaili alustavasti käyttävänsä elvytysrahoista 27 miljardia euroa vielä tänä vuonna. Tarkempi arvio on, että Espanja saa työnnettyä vain seitsemän miljardia euroa elvytyspaketin rahoja tämän vuoden aikana.
Tämän vuoden elvytysrahojen vaikutus maan talouteen on vaimentunut. Ensimmäisten suunnitelmien mukaan elvytysrahojen piti vauhdittaa maan taloutta 2,6 prosentin kasvuosuudella. Nyt elvytysrahojen tuoma kasvu on jäämässä 0,6 prosenttiin. Se voi tuottaa pettymyksen.
Espanjan saamien rakennerahaston 60 miljardin euron potista vuosille 2014-2020 on käytetty hieman yli puolet.
Miljardeja tukiaisiin
Komissio hyväksyi Espanjan miljardiluokan yritystukiajatuksen. Espanjan hallitus tukee sähköajoneuvojen tuotantoa kolmella miljardilla eurolla.
Yritystuissa on aina riskinä ja varjopuolena kilpailua vääristävä elementti. Se johtaa helposti myös tehottomuuteen.
Espanja toki haluaa onnistua kohdentamaan elvytysrahat toimivasti. Huonosti kanavoidut miljardit johtaisivat helposti siihen, että EU:n yhteisvelasta tulee todellakin kertaluonteinen.
Espanja on toteuttanut jo kesään mennessä uudistuksia, joilla maa sai komissiolta hyväksynnän elvytysrahoilleen. Sen sijaan tärkein uudistus on edelleen toteuttamatta. Maan työmarkkinauudistus odottaa. Sen jäykkyyden vuoksi solmitut työsopimukset ovat olleet enimmäkseen määrä- ja osa-aikaisia.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomi ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja – ”Hallituksen olisi korkea aika sanoa ääneen, että nyt riittää, emme halua maksaa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden törsäilyä”

Vihreiden Niinistö puolusteli EU-tukipaketteja ja Suomen nettomaksuja: ”Suomelle valtava taloudellinen hyöty” – Huhtasaari tyrmäsi: ”Kaupankäynti ei vaadi tulonsiirtoja”

Kokoomus perustelee EU-tulonsiirtoja ”yhteisellä vahvuudella” – Purra: ”Miksi Suomen pitäisi maksaa Ranskaan sähkölaskuja ja Italian kyvyttömyyttä kerätä veroja”

Jani Mäkelä varoittaa Fit for 55 -paketin koituvan Suomelle massiivisen kalliiksi: ”Tänään on suuressa valiokunnassa ehkä koko eduskuntakauden kallein äänestys”

Kokoomuksen Orpolta ristiriitaisia EU-puheita, perussuomalaisilla selkeä ja kirkas linja – Purra: Me emme halua tulonsiirtounionia eikä yhteisvastuiden lisäämistä

Hallituksen ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: ”Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”

Italiassa mällätään suomalaisten veroeuroilla – Huru ja Junnila: Missä valvonta, missä hätäjarru?
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää