

LEHTIKUVA
Orbánin hallitus luopuu poikkeustilavaltuuksista – aiemmin kuin Suomi
Unkarin hallitus on esittänyt eduskunnalle koronaviruksen takia käyttöön otetun poikkeustilan lopettamista. Jos eduskunta hyväksyy esityksen, Orbánin hallituksen saamat laajat poikkeustilavaltuudet päättyisivät kesäkuun puolivälin paikkeilla. Unkari on selviytynyt koronaviruksen torjunnassa verrattain hyvin.
Hallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan antaa eduskunnalle lakiesityksen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan lopettamiseksi, kertoo Unkarin hallitus tiedotteessaan. Eduskunta äänestää lakiesityksestä parin viikon sisällä, jolloin Viktor Orbánin hallituksen saamat poikkeustilavaltuudet päättyisivät kesäkuun puolivälissä.
Ei vajonnutkaan diktatuuriin
Pari kuukautta sitten käyttöön otettuja poikkeustilavaltuuksia arvosteltiin laajasti. Monet toimittajat ja poliitikot olivat sitä mieltä, että Unkarista on tullut diktatuuri ja että Viktor Orbán ei tule luopumaan ”diktaattorinvaltuuksistaan” ikinä. Suomen Uutiset haastatteli huhtikuun alussa Unkarin suurlähettilästä poikkeusvaltuuksiin liittyvistä väärinkäsityksistä. Vielä kaksi viikkoa sitten Euroopan parlamentissa pidettiin keskustelu, jossa mepit esittivät huolensa Unkarin demokratiatilanteesta ja poikkeuslaista.
Oikeusministeri Judit Varga kirjoittaa Facebookissa, että Unkari on pärjännyt hyvin koronaviruksen torjunnassa muihin maihin verrattuna. Varga viittaa myös hallitusta kohtaan esitettyihin diktatuurisyytöksiin.
– Täydellisessä maailmassa voisimme odottaa anteeksipyyntöä niiltä, jotka ovat lietsoneet hysteriaa koronaviruslakia kohtaan, mutta kuten tiedämme Elton Johnin laulusta: ”Sorry seems to be the hardest word”, oikeusministeri Varga kuittailee.
Suurin osa rajoituksista lopetettu myös Budapestissa
Suurin osa koronavirukseen liittyvistä rajoituksista on lopetettu myös Budapestissa. Unkarin koronatartunnat ovat keskittyneet erityisesti pääkaupunkiseudulle. Maaseudulla koronarajoituksia purettiin jo pari viikkoa sitten.
Budapestin puistot ja leikkikentät avattiin maanantaina, samoin ravintoloiden terassit. Kaikki kaupat saavat olla auki normaalisti, mutta ruokakaupoissa ja apteekeissa aamupäivät on varattu riskiryhmien ostoskäynneille. Kasvosuojainten käyttö on pakollista kaupoissa ja julkisessa liikenteessä.
499 koronaan kuollutta
Unkarin lääkintöhallituksen ylijohtaja Cecília Müller kertoo, että koronaviruksen takia on tällä hetkellä sairaalahoidossa 430 henkilöä, joista 30 tarvitsee hengityskonetta. Kymmenen miljoonan asukkaan Unkarissa on todettu kaikkiaan 3756 koronatartuntaa. Koronaviruksen takia on menehtynyt 499 unkarilaista.
THL:n mukaan ilmoitettuja koronatapauksia on Suomessa ollut yhteensä 6628. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 312.
Myös Suomessa pohditaan hallituksen saamien poikkeuksellisten valtuuksien päättymistä. Helsingin Sanomien haastattelema pääministeri Sanna Marin toivoo, että valmiuslain voimassaoloa ei tarvitsisi pidentää enää kesäkuun lopun jälkeen. Valmiuslain käytöstä luovutaan Marinin mukaan heti, kun se on mahdollista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho puntaroi Unkarin tilannetta – ”parlamentilla on suvereeni valta päättää, milloin normaalioloihin palataan”

Suurlähettiläs: Suomen mediassa väärinkäsityksiä Unkarin tilanteesta – ”Poikkeustila päättyy kun terveysvaaratilanne on ohi”

Itävallan tiukka linja: Ei pakolaisia Kreikasta – EU:n taakanjakojärjestelmä on epäonnistunut

Saksa liittymässä EU:n kurittomien kakaroiden listalle Unkarin ja Puolan seuraksi – komission saksalainen puheenjohtaja tiukkana kotimaalleen
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












