Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pankkeja kritisoitiin veroparatiisi-kytkennöistä

10.02.2017 |09:17

Euroopan parlamentin PANA-tutkintavaliokunnan kuulemisessa torstaina 9.2. mepit haastoivat erityisesti Nordea-pankin edustajia sen roolista veroparatiiseissa toimivien offshore-yhtiöiden perustamisessa. Kuuleminen koski erityisesti saksalaisten ja pohjoismaalaisten pankkien roolia Panaman paperit -tietovuodossa.

Tanskalainen tutkiva journalisti Soren Kristensen kertoi Panaman papereista löytyneen yli 11 000 merkintää, jotka viittasivat Nordeaan ja 400 Nordean asiakasta, jotka liittyivät panamalaiseen Mossack Fonseca -asianajotoimistoon.

Nordea joutui tentattavaksi

Nordean konsernin johtaja Matthew Elderfield paljasti, että pankki oli sulkenut 111 tiliä Panama papereiden paljastusten johdosta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt useille mepeille, jotka vaativat tietää, onko Nordea lopettanut veroparatiiseissa sijaitsevien postilaatikkoyhtiöiden perustamisen.

Elderfieldin mukaan yhteistoiminta Mossack Fonsecan kanssa on loppunut. Hän lisäsi, että pankki on myös ”poistunut” Cayman saarilta ja Man-saarelta. Elderfield kuitenkin painotti, että offshore-rakenteet voivat olla myös täysin laillisia ja perusteltuja. Hänestä rahanpesun vastaisten järjestelmien tulisi erotella hyvät huonoista.

– Selvitysten mukaan Nordealla oli vuonna 2015 jopa 393 työntekijää Luxemburgissa ja tämä työntekijämäärä on ollut kasvussa. Mihin tällaista työntekijämäärää tarvitaan Luxemburgissa, kysyi perussuomalaisten europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner Nordean Elderfieldiltä.

Pankki myönsi epäonnistuneensa

Ruohonen-Lerner otti esille myös Nordean hyvin aktiivisen roolin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

– Ekonomistinne antavat toistuvasti ohjeita siitä, miten Suomen taloutta pitäisi hoitaa. Kuinka te voitte enää Panama-skandaalin jälkeen uskottavasti neuvoa muita? hän kysyi.

Elderfield tunnusti pankin epäonnistuneen korkeiden standardien noudattamisessa. Samalla hän vakuutti, että tilanne on nyt parempi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi