

PS ARKISTO
Pekka Katajan murhayrityksestä epäilty tuusulalainen mies vangittiin – ”Nimi tiedossa, mutta en tunne häntä”
Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään Pekka Katajan murhayrityksestä todennäköisin syin epäiltynä vuonna 1979 syntyneen miehen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, millä tavalla hänen epäillään olleen mukana Katajan murhayrityksessä.
Jo ennestään poliisi epäilee murhayrityksestä Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssosta. Torssonen vangittiin jo syyskuun alussa.
Suomen uutiset tavoitti Pekka Katajan, joka kertoo, että uusi epäilty ei ole hänelle entuudestaan tuttu.
– Minulla on tiedossa teosta epäillyn, vangitun miehen nimi, mutta en tunne häntä, Kataja sanoo.
Kataja kertoo myös, että hänen tietojensa mukaan epäilty vangittu mies asuu Tuusulassa.
Viime viikolla poliisi tiedotti Katajan murhan yrityksestä aiemmin vangitun miehen vapauttamisesta. Poliisin mukaan esitutkinnassa kyseiseen mieheen kohdistuneet epäilyt lieventyivät, eikä edellytyksiä vangitsemiselle enää ollut.
Iskuista ja potkuista seurasi aivoverenvuoto
Pekka Kataja joutui epäillyn murhan yrityksen uhriksi kotonaan Jämsänkoskella 17. heinäkuuta. Tuolloin Katajan kotiin tunkeutui kaksi miestä, jotka löivät häntä monta kertaa päähän. Iskut ja potkut johtivat aivoverenvuotoon, mutta Kataja säilyi hengissä.
Pahoinpitelyssä Kataja pyrki suojautumaan iskuilta, kunnes hän kaatui eteisen lattialle, ja häntä potkittiin. Pahoinpitelyssä häneltä murtui kolme kylkiluuta ja vasemman käden peukalo. Myös oikean käden sormiin tuli useita murtumia. Kataja onnistui kuitenkin itse hälyttämään apua, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.
Kataja on ollut mukana politiikassa pitkään jo vuodesta 1983 saakka. Jämsänkosken SMP:n kaupunginvaltuutettuna hän toimi 1980-90-luvuilla yhteensä 12 vuotta. Nykyisin Kataja on Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö ja kansanedustaja Jouni Kotiahon avustaja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuntemattomat miehet tunkeutuivat PS-veteraani Pekka Katajan kotiin, iskut ja potkut johtivat aivoverenvuotoon – hän kertoo nyt kammottavista hetkistään

KSML: Pekka Kataja -tapauksen tutkinnanjohtaja: epäillyistä on saatu ristiriitaisia ja erilaisia tietoja

Kotonaan hengenvaarallisesti pahoinpidellylle PS-veteraani Pekka Katajalle tulvii tukea: Jopa kaksisataa puhelua päivän aikana – ”Tuntuu hyvältä ja lämmittää mieltä”

Pekka Katajan tapauksesta uutta tietoa – kaksi epäiltyä saatu kiinni
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










