

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset esittävät ilmastotulleja: ”Me haluamme saastuttajat vastuuseen ja maksamaan”
Perussuomalaiset esittivät tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla, että Suomi ottaisi käyttöön niin sanotut kansainväliset ilmastotullit.
Tämä tarkoittaisi ylimääräistä tullimaksua tuotteille, joiden valmistaminen aiheuttaa huomattavasti päästöjä esimerkiksi kehittyvissä maissa, mutta joita valmistetaan vastuullisemmin Suomessa tai Euroopassa. Näin perussuomalaiset haluavat ohjata kulutusta tuotteisiin, jotka saastuttavat vähemmän.
– Suomalainen työ ja yrittäjyys ovat ekotekoja. Me emme halua rangaista suomalaista työmiestä tai eläkeläistä laittamalla heitä maksumiehiksi kotimaista kannattavuutta kurittavalla ilmastopolitiikalla, kansanedustaja Ville Vähämäki täsmentää.
Hankintoja vähiten saastuttavista maista
Vähämäki esitti, että alkuun tullimaksu voisi olla pieni. Tämän jälkeen maksuja voi kiristää tarpeen mukaan, elleivät tullimaksujen kohteet ryhtyisi toimenpiteisiin ympäristön suojelemiseksi.
– Me haluamme saastuttajat vastuuseen ja maksamaan. Näin ohjaamme hankinnat maihin, jotka saastuttavat vähiten. Tällainen maa on esimerkiksi Suomi. Mikä on hallituksen kanta ilmastotullin käyttöönottoon? Vähämäki kysyi,
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi, että tekoja todellakin vaaditaan. Hänen mukaansa ilmastotulleista päätetään kuitenkin EU:ssa kansallisen päätöksenteon sijaan. Hän esitti ilmastonlämpenemisen estämiseksi hiilen globaalia hinnoittelua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen ja Lehto: Perussuomalaiset ajavat realistista ympäristöpolitiikkaa

Energiamiljardööri Mika Anttonen kritisoi EU:n haihattelevia ilmastotavoitteita – todellinen ratkaisu olisi Afrikan metsittäminen

Mäkelä: Suomi yksi harvoista maista, jotka toimivat ilmaston pelastamiseksi – muualla ei edes puhuta aiheesta

Perussuomalaiset lähtevät yhteisistä ilmastoneuvotteluista: ”Tavoitteet ovat utopistisia eikä kukaan puhu maksajista”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






