Artikkeli kuva

Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki ja Sami Savio. / LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaiset: Järki lisääntyy EU:ssa – perussuomalaista ajattelua tarvitaan vielä enemmän

03.06.2025 |15:08

Valtiovarainvaliokunta on tänään antanut lausuntonsa valtioneuvoston jatkokirjelmästä liittyen EU:n tulevaan monivuotiseen rahoituskehykseen (MFF) . Lausunnossa korostetaan tiukkaa budjettikuria, hallinnollisen taakan vähentämistä sekä puolustuksen ja rajaturvallisuuden merkityksen kasvua.

Perussuomalaiset kansanedustajat valiokunnassa pitävät kehityssuuntaa oikeana, mutta muistuttavat, että askelmerkit kohti vaikuttavampaa ja yksinkertaisempaa unionia ovat edelleen riittämättömiä.

– On myönteistä, että EU:ssa on viimein alettu tehdä linjauksia siihen suuntaan, johon Perussuomalaiset ovat halunneet unionia viedä jo pitkään: tiukempaa talouskuria ja keskittymistä oleelliseen, kuten puolustukseen ja rajaturvaan, toteaa Ville Vähämäki.

– EU:n nykyinen budjettirakenne ei kykene vastaamaan tulevaisuuden uhkiin. Siksi puolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen panostaminen on täysin välttämätöntä. Jokainen euro on kohdennettava viisaasti. Unionin rahankäyttö on ollut aivan liian löysää aivan liian pitkään, korostaa Jari Koskela.

Vapaamatkustajia ei tarvita

Suomi toimii vastuullisesti vaatiessaan budjetin kohtuullistamista, sanoo Sami Savio.

– Emme voi jatkaa linjalla, jossa suomalaisten veronmaksajien vastuu kasvaa samalla kun toiset maat välttelevät rakenteellisia uudistuksia. Unioni ei tarvitse yhtään vapaamatkustajaa, vaan koko Euroopan on tehtävä talouspoliittinen ryhtiliike.

– On myös tervetullutta, että komissio on vihdoin tunnistanut EU-sääntelyn purkamisen tarpeen. Raskas byrokratia on yksi EU:n suurimmista ongelmista, ja se on korjattava. Toistaiseksi puheet ovat suurempia kuin teot, Minna Reijonen muistuttaa.

EU:n budjetti paisuu yhä

Vaikka suunta on oikea, liikkeet ovat yhä liian pieniä, sanoo Jari Ronkainen.

– EU:n budjetti paisuu yhä, eikä talouskuria tai vaikuttavuutta ole saavutettu siinä määrin kuin tilanne vaatisi. Tarvitaan vahvempaa poliittista tahtoa tehdä EU:sta tehokkaampi ja ennen kaikkea kevyempi.

Perussuomalaiset painottavat, että EU:n on keskityttävä ydintehtäviinsä, kuten yhteiseen turvallisuuteen, ja pidettävä jäsenvaltioiden veronmaksajien asema keskiössä. Unionin on palattava juurilleen – yhteiseksi yhteistyöelimeksi, ei liittovaltioprojektiksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Julkisten menojen suhde BKT:hen on Suomessa EU-maiden korkeimpien joukossa – talousprofessorit kannustavat supistamaan julkisia menoja vastaamaan talouden kantokykyä

30.05.2025 |16:18
Suomen uutiset logo

Hallitus tukee EU:n yhteistä palautusjärjestelmää – tavoitteena tehokkaampi laittomien oleskelijoiden palautus

15.05.2025 |18:38
Suomen uutiset logo

Purra Brysselissä: EU:n puolustuksen rahoitusväline menossa oikeaan suuntaan

13.05.2025 |18:09

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin

11.09.2025 |16:14
3.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

10.09.2025 |13:06
5.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29
8.
Suomen uutiset logo

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan

12.09.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää