Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset: Kansainväliset sopimukset eivät saa rajoittaa Suomen oikeutta puolustaa itseään

06.06.2025 |11:48

Eduskunnassa on keskusteltu kuluvalla viikolla useasti Ottawan jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen irtisanomisesta, josta hallitus on antanut esityksen eduskunnalle. Perussuomalaisilla on ollut asiaan alusta asti johdonmukainen ja yksimielinen linja. Kansainväliset sopimukset eivät saa rajoittaa Suomen oikeutta puolustaa itseään.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varajäsen Veijo Niemi muistutti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että kun sopimukseen liittymisestä äänestettiin eduskunnassa vuonna 2011, vain perussuomalaiset äänesti yksimielisesti sopimukseen liittymistä vastaan.

– Katsoimme jo tuolloin, että päätös vaarantaa kansallisen turvallisuuden.

Viimeistään nykyinen maailmanpoliittinen tilanne on osoittanut, ettei Suomen turvallisuuspolitiikkaa saa sitoa turvallisuutta heikentävillä sopimuksilla.

Jalkaväkimiinoilla on merkittävä pelotevaikutus

Jalkaväkimiinoilla on merkittävä sotilaallinen rooli, ja ne soveltuvat hyvin Suomen maastoihin ja asevelvollisuusarmeijaan. Sotilaallisen arvion mukaan jalkaväkimiinat ovat edelleen tehokkaita nykypäivän taistelukentällä. Tätä arviota tukevat myös Ukrainan sodasta saadut kokemukset.

– Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, että Venäjän sotiminen nojaa yhä vanhaan jalkaväen taktiikkaan. Jalkaväkimiinat ovatkin tehokas ase tällaisen hyökkäyksen torjumiseksi. Lisäksi miinoilla on merkittävä ennaltaestävä pelotevaikutus, Niemi linjasi.

Sopimuksen ongelmallisuus tiedostetaan myös muissa maissa

Ottawan sopimus on nähty ongelmallisena erityisesti niissä maissa, jotka jakavat samankaltaisen kokemuksen Venäjästä. Viro on tehnyt asiasta jo konkreettisen päätöksen, kun maan parlamentti hyväksyi viime keskiviikkona irtaantumisen mahdollistavan lain.

– Venäjän uhka on saanut myös Baltian maat ja Puolan käynnistämään irtisanomisprosessit Ottawan sopimuksesta, Niemi totesi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Miinat tekevät paluun – perussuomalaiset: Jalkaväkimiinat ovat tehokas ja edullinen ratkaisu puolustukseen

03.06.2025 |16:16

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää