

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Maanpuolustus on peruskalliomme
– Eräs viisas mies kerran sanoi: ”Jokaisella maalla on armeija. Jos se ei ole oma, se on jonkun muun”. Nuo sanat ovat jääneet mieleeni, sillä hyvin oikeassa hän oli, kansanedustaja Jari Ronkainen totesi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa maanpuolustustahdosta.
– Maanpuolustus on peruskalliomme. Suomalainen maanpuolustustahto on perinteisesti ollut hyvin korkea niin kuin myös se prosentti, kuinka moni asevelvollinen mies suorittaa varusmiespalveluksen.
Asevelvollisuusarmeija ainoa järkevä ratkaisu
Koko väestöstä edelleen 74 prosenttia kannattaa yleistä asevelvollisuutta, joka onkin ainoa realistinen vaihtoehto koko maan puolustamiseksi.
– Se on kustannustehokas ja ennen kaikkea laadultaan ylivoimainen järjestelmä meille suomalaisille. Yleisen asevelvollisuuden kannatuksen trendi on kuitenkin laskeva.
Myös maanpuolustustahto on selvityksen mukaan notkahtanut erityisesti alle 25-vuotiailla.
– Toki sielläkin ikäluokassa suurin osa edelleen ymmärtää asian tärkeyden. Ehkä tämä pieni notkahdus johtuu siitä, ettei suurella osalla nuorista miehistä ja naisistamme ole enää suoraa kosketusta veteraanisukupolveen. Ehkä uhraukset eivät enää ole läsnä, Ronkainen sanoi.
Nuorille on välitettävä tietoa historiasta
Tieto siitä, mitä maamme eteen on uhrattu, on siirrettävä jälkipolville. Tässä onkin tärkeä rooli esimerkiksi arvokasta työtä tekevillä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöillä.
– Me uskomme, että fiksu Suomen nuoriso kyllä ymmärtää, miksi taistelemme, jos taistelemme. Muistakaa, hyvät ihmiset, jalkaväenkenraali Adolf Ehnroothin sanat: ”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ottivat Venäjän uhan alusta asti tosissaan – tonttikaupoista varoitettu jo vuosikausien ajan

Laura Huhtasaari: EU on romuttamassa kansallisvaltiot ja se lisää Suomen turvattomuutta

Ronkainen ja Raatikainen: Irti Ottawan sopimuksesta – Suomen maanpuolustuskyky heikkenee oleellisesti ilman jalkaväkimiinoja
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää