Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset vastustivat Kreikan uusia velkahelpotuksia – olisivat mieluummin palauttaneet miljardi euroa takaisin Suomelle

22.06.2018 |16:24

Euroalueen valtiovarainministerit pääsivät viime yönä sopuun Kreikan lähes 100 miljardin velkojen takaisinmaksun lykkäämisestä. EU:n rahoitusväline ERVV:n kautta myönnettyjen lainojen lyhennyksiin ja koronmaksun alkamisaikaa päätettiin lykätä 10 vuodella ja takaisinmaksuaikaa pidentää 10 vuodella.

Perussuomalaiset näkevät tilanteen suomalaisen veronmaksajan kannalta huonona. Velkahelpotukset ja matalakorkoiset lainat ovat jo itsessään olleet Suomelle epäedullisia.

Vaikka Kreikan talous on osoittanut elpymisen merkkejä, oli Kreikan julkisen talouden velkasuhde yhä viime vuonna 178,6 prosenttia. Päätös lainaohjelman loppuun saattamisesta on näennäisen hyvä asia, mutta euroalueen ongelmat säilyvät ja kriisi voi kärjistyä uudelleen milloin vain.

Perussuomalaiset jättivät keskiviikkona pidetyssä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kokouksessa eriävän mielipiteen ja tekivät asiasta päättäneessä suuren valiokunnan kokouksessa vaihtoehtoisen päätösesityksen. Esitykset olivat vaiteliaisuuden piirissä kunnes euromaiden kokous saatiin päätökseen eli tähän päivään saakka.

Perussuomalaiset eivät olisi kasvattaneet Suomen vastuita Kreikan veloista vaan olisivat päin vastoin halunneet EVM:stä ennenaikaista takaisinmaksua, jolla olisi voitu saada Suomelle aiottua aiemmin noin miljardi euroa (1005 milj.). Perussuomalaisten esitys ei kuitenkaan saanut muiden puolueiden kannatusta vaan hävisi suuren valiokunnan äänestyksessä.

Valtionvarainvaliokunnan PS-jäsenet ovat Ville Vähämäki ja Toimi Kankaanniemi, Suuren Valiokunnan PS-jäsenet ovat Jani Mäkelä ja Mika Niikko.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää