
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä tiistaina 10. lokakuuta 2017.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähipalvelulaki välttämätön, sote-uudistuksessa suurten ”pommien” uhka
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä varoittaa sote-uudistukseen valinnanvapauslainsäädännön riskeistä, jotka koskevat hoitoon pääsyn vaikeutumista, kustannustekijöitä sekä sote-henkilöstön asemaa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa tiedotteessaan, että Sipilän hallituksen ehdotukseen sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi sisältyy riskejä, joka uhkaavat räjähtää, mikäli niitä ei poisteta lakien säätämisen yhteydessä eduskunnassa. Tiedotteen ovat lähettäneet kansanedustajat Arja Juvonen, Toimi Kankaanniemi, Ritva Elomaa ja Leena Meri.
– Ensimmäinen vakava riski kohdistuu ihmisten yhdenvertaisuuden ja hoitoon pääsyn vaikeutumiseen. Eduskuntaryhmä vaatii erillisen lähipalvelulain säätämistä uudistuksen osana. Siinä tulee säätää palvelujen alueellinen saatavuus ja niiden nopea saavutettavuus kaikkialla maassa.
– Toinen suuri vaara sisältyy maakunta- ja sote-uudistuksen kustannuksiin. Laskelmat tavoitellun kolmen miljardin euron kustannuskasvun aleneman toteutumisesta joko puuttuvat tai ovat suurelta osin toiveiden pohjalla. Iso riski on ICT-toimintojen toteutumisen epävarmuudessa. Tältä osin valmistelu on alkutekijöissään. Eduskuntaryhmä katsoo, että uudistusta tulee viedä eteenpäin ICT-valmiuden rakentaminen kärjessä.
– Kolmas uhka on sote-henkilöstön asemaa, palkkojen harmonisointia ja työoloja koskevat muutokset. Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilöstö on uudistuksen keskeisin voimavara. Eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus ei alista henkilöstöä kansainvälisten suuryhtiöiden kaupankäynnin kohteeksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä paheksuu sitä, että Keskusta ja Kokoomus ovat asettaneet maakunta-sote-uudistuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi omat poliittiset intohimonsa.
– Samalla Keskusta ja Kokoomus ovat unohtaneet toiminnalliset ja taloudelliset realiteetit. Kansainväliset suuryhtiöt saavat liian keskeisen aseman, perussuomalaiset toteavat.
Eduskuntaryhmä vaatii, että suomalainen ihminen ja kotimaiset yritykset asetetaan keskiöön puoluepoliittisen valtapolitiikan sijaan.
Sisäilmakeskus jokaiseen maakuntaan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii, että jokaisen maakunnan sote-palveluihin sisällytetään sisäilmakeskus. Näin vastataan siihen kasvavaan ja vakavaan ongelmaan, jonka sisäilmaongelmat ovat synnyttäneet. Keskuksen tehtävänä olisi ennaltaehkäisy, hoito ja valvonta yhdessä mm. kuntien rakennusviranomaisten kanssa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset sotesta: Kiire ja pakkoyhtiöittäminen olisivat vaarantaneet potilasturvallisuuden

Halla-aho: Hallituksen miljardien valinnanvapausvedätys on katastrofi
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












