

Halla-aho: Hallituksen miljardien valinnanvapausvedätys on katastrofi
Hallituksen valinnanvapausesitys on paraikaa lausuntokierroksella. Eri alojen asiantuntijat ovat todenneet, että soteuudistukselle asetetut alkuperäiset tavoitteet eivät tule toteutumaan. Pahimpina pelkoina ovat julkisen terveydenhuollon vakava rapautuminen, kustannusten kasvu ja tosiasiallinen hoidon saannin vaikeutuminen.
– Valinnanvapautta, erityisesti asiakasseteliä, lähestytään itsetarkoituksena. Poliitikot väittävät saaneensa kansalta mandaatin toteuttaa mikä tahansa uudistus, joka perustuu valinnanvapaudelle, koska suurin osa suomalaisista kannattaa valinnanvapautta. Kansalaisilla ei kuitenkaan oikeasti ole käsitystä siitä, mitä on tapahtumassa – tämäkin tietysti palvelee asiaa ajavia tahoja, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kritisoi.
Yritetään korjata asioita, jotka eivät ole rikki
Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomen sotemenot eivät ole poikkeuksellisen korkeat, varsinkaan erikoissairaanhoidon osalta, joka toimii muutenkin erittäin hyvin.
– Missään muualla maailmassa ei ole tehty tällaista uudistusta. Edes se, mitä Ruotsissa on tehty, ei toimi. Kaikkein järjettömintä Suomen uudistuksessa on se, että siinä yritetään korjata asioita, jotka eivät ole rikki. Perusterveydenhuollon jonoja voidaan lyhentää muilla tavoin kuin luomalla yksityisten suuryritysten pussiin pelaava ylimitoitettu uudistus, jota kauniisti kutsumme ”valinnanvapaudeksi”, Halla-aho jatkaa.
Veronmaksajien miljardit yksityisiin taskuihin
Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on tuonut julki, että soteuudistukselle asetetut säästötavoitteet ovat myös epärealistisia. Työntekijöiden vuoto yksityiselle sektorille nostaa palkkoja ja lisää kustannuksia. Samalla maakunnan on pakko taata lakisääteiset palvelut, oli alueella yksityisiä tuottajia tai ei. Miljardeja suomalaisten veronmaksajien rahaa siirretään yksityisille toimijoille.
– Maakunta eli siis lopulta valtio ja veronmaksajat kantavat taloudellisen ja muun vastuun yksityisten yritysten edesottamuksista. Kahden kerroksen palvelut eivät ole häviämässä, päinvastoin. Hyvätuloisilla ja hyvinvoivilla menee jatkossa entistä paremmin. Monilla muilla, etenkin suurten kaupunkien ulkopuolella, yhä huonommin, Halla-aho tiivistää uuden mallin ongelmat.
– Kyseessä on valtava taloudellinen ja sosiaali- ja terveyspoliittinen keikaus. Ei sitä voi tiivistää sloganeihin, joilla hallitus yrittää saada kansalaisia uskomaan tähänkin vedätykseen. Kokoomuksen innokkuus ja motiivit on helppo ymmärtää, mutta hallituksessa on kaiketi pari muutakin puoluetta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähipalvelulaki välttämätön, sote-uudistuksessa suurten ”pommien” uhka

Asiantuntijat: soten valinnanvapausmalli kasvattaa terveydenhuollon kustannuksia

Halla-aho sotesta: ”Kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta terveysalan yksityisten jättiläisten taskuihin.”

Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













