

MATTI MATIKAINEN
Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia
Perussuomalaisten kansaedustaja ja varapuheenjohtaja Juho Eerola on huolissaan pienempien maakuntien asemasta sote- ja maakuntauudistuksessa. Hän kokee, että nyt suunnitellun kaltainen rahoitusmalli iskee erityisen lujaa Kymenlaakson kaltaisiin maakuntiin.
– Minulla ei ole viisastenkiveä siihen, millä keinoin rahoitus turvataan, jos tähän siirrytään. Ei ole oikeudenmukaista, että esimerkiksi Kymenlaakso, joka menneinä vuosikymmeninä rahoitti puoli Suomea, joutuu nyt vaikeuksiin vanhenevan väestönsä kanssa. Edessä on todennäköisesti leikkauksia jollain muulla sektorilla, Eerola arvioi.
Uusi väliporras ilman riittävää rahoituspohjaa
Hänen mukaansa maakuntamalli saattaisi toimia, jos kuntien tehtäviä laajemminkin siirrettäisiin maakuntatasolle ja maakunnat saisivat verotusoikeuden.
– Tämä luonnollisesti tarkoittaisi sitä, että kunnallisverotuksesta tulisi luopua. Nyt näin ei olla tekemässä, vaan luodaan uusi väliporras, jonka rahoitus ei ole riittävällä pohjalla, Eerola täsmentää.
Lasku veronmaksajille, voitot porvareiden taskuun
Sosiaali- ja terveysuudistukseen sisältyvän valinnanvapausmallin Eerola tyrmää täysin.
– Nyt kaavaillun kaltainen valinnanvapausmalli kasvattaa kustannuksia sekä hankaloittaa hoitoonpääsyä. Lasku lankeaa veronmaksajille, voitot porvarien taskuun. Kaikkiaan hallituksen olisi tullut pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassaan, eikä lähteä muuttamaan sitä. Hallituksen arvopohja näyttää tältä osin muuttuneen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta valinnanvapauslaille täystyrmäys: Hallitus tuhoaa ohjelmansa hyvät tavoitteet

Perussuomalaisten puoluehallitus: Sote-uudistus olisi toteutuessaan katastrofi kansalaisille, kansanterveydelle ja valtiontaloudelle

Immonen: Suomalaista omistajuutta edistettävä

Perussuomalaiset: Sote-uudistuksessa riski suuryhtiöiden monopoleihin maakunnissa

Halla-aho: Hallituksen miljardien valinnanvapausvedätys on katastrofi

Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo: Hallituksen sotesäätö pelaa yksityisten pussiin – ”Tulevat haaskalle ihan pyytämättäkin”

Savio: Valinnanvapausmalli tappaa suomalaisia pk-yrityksiä

Helsingin perussuomalaiset maakuntavaltuutetut pitävät esitettyä maakuntamallia vahingollisena pääkaupunkiseudulle

Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












