

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii: THL:n johtaja Mika Salminen vaihdettava COVID-19-ryhmästä
Kansanedustaja Mari Rantanen kritisoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimenpiteitä koronaviruksen selättämiseksi. Rantasen mukaan THL esittää tekosyitä, miksi virukselle altistuneita ei testata enempää.
Tänään valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi, että nyt testataan 2 500 näytettä vuorokaudessa. Mari Rantasen mukaan Suomessa ei kuitenkaan käytetä hyväksi koko testaamiskapasiteettia virustapausten löytämiseksi
– Ministeri Kiurun ja THL:n oman ilmoituksen mukaan testejä voidaan tehdä 2 500 kappaletta päivässä. Kuitenkin ilmoitettuja lukuja yhteen laskemalla testejä on tehty vain noin 1 500 päivässä. Onko hallituksen puheet testauksen lisäämisestä pelkkää ilmaa? Ja miksi edelleenkin testaukseen päästäkseen tarvitsee olla kontakti ulkomaille, kun tiedetään jo että virus leviää kotoperäisesti?
Tartuntalaki velvoittaa viranomaisia toimimaan
Hallituksen tiedostustilaisuudessa kerrottiin myös valtioneuvoston kansliaan perustettavasta operaatiokeskuksesta sekä COVID-19-seurantaryhmän laajentamisesta.
– Ainakin seurantaryhmästä puuttuu lääketieteen osaajat ja mitä ilmeisimmin Suomen linja laumaimmuniteetin hakemisesta ei ole muuttunut, vaikka se on kansainvälisesti todettu uhkapeliksi. Jos asiantuntijataho ei usko taudin tukahduttamiseen, on asiantuntijat vaihdettava sellaisiin, jotka uskovat.
– Lisäksi THL:n johtajan Mika Salmisen lausunnot eivät puolla ratkaisukeskeistä toimintaa vaan olisi syytä pohtia myös hänen vaihtamistansa COVID-19-ryhmästä, Rantanen esittää.
Rantanen muistuttaa, että tartuntatautilaki velvoittaa viranomaisia järjestelmällisesti torjumaan tartuntatauteja.
– Laki on velvoittava. Siinä puhutaan tartuntatautien torjumisesta, ei leviämisen hidastamisesta tai tautihuipun tasaamisesta. Testaa, jäljitä, eristä, hoida – se on ainoa tie ulos tästä katastrofista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia Mika Salminen THL tartuntatautilaki Krista Kiuru Mari Rantanen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen: THL:lle tuli yllätyksenä se, että suomalaisia on ulkomailla ja että tauti vie nuoria teho-osastolle?

Perussuomalaiset: Kaikki Suomeen palaavat matkailijat koronatestaukseen ja sairastuneet valvottuun karanteeniin

Turtiainen: Koronaromahdus ajaa Suomen ahtaalle – ”Hallitus on antanut THL:n johtaa maata”

Purra: Väheksyvätkö THL:n asiantuntijat hengityssuojia siksi, että niistä on pulaa?

Rantanen tyrmistyi HUS:in infektiolääkärin koronapuheista: Lausunto on käsittämätön ja hyvin ristiriitainen – ”Emme kai me ehdoin tahdoin halua teho-osastoille potilaita?”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













