
Perussuomalaiset valitsi Wille Rydmanin pormestariehdokkaakseen Helsinkiin
Elinkeinoministeri Wille Rydman on valittu Helsingin pormestariehdokkaaksi, kertoo perussuomalaisten Helsingin piiriyhdistys.

MATTI MATIKAINEN
Viime vuosikymmenellä Helsingin tavoitteena oli olla ”maailman toimivin kaupunki”. Ainakaan enää se ei sitä ole, kirjoittaa perussuomalaisten pormestariehdokas Helsingissä, elinkeinoministeri ja kaupunginvaltuutettu Wille Rydman Helsingin Uutisten kolumnissaan.
Pormestariehdokas ja elinkeinoministeri Wille Rydman kirjoittaa, ettei Helsinki ole suoriutunut edes sellaisesta perusasiasta kuin työntekijöidensä palkanmaksusta. Tietoturvapuutteiden vuoksi koululaisten ja heidän vanhempiensa arkaluontoisia tietoja on päätynyt hakkereiden käsiin. Kaupungin liikennejärjestelyt on saatu solmuun poliittisilla valinnoilla.
– Juhana Vartiainen (kok.) päätti suosiolla jättää hakematta jatkokautta pormestarina. Tunnettua onkin, että Vartiaisen kaudella kaupungin johtaminen on jäänyt lähinnä apulaispormestari Daniel Sazonovin (kok.) harteille. Tämä seikka ei tosin Sazonovia varsinaisesti mairittele – myös vastuu kaupungin nykytodellisuudesta on pitkälti Sazonovin. Nyt kokoomus on valinnut Sazonovin myös pormestariehdokkaakseen, Rydman kirjoittaa.
Rydmanin mielestä äänestäjän kuluttajansuoja Helsingissä on ollut heikko. Moni äänestäjä on äänestänyt kunnallisvaaleissa kokoomusta välttääkseen pormestarin paikan päätymisen vihreille. Lopputuloksena äänestäjä on kuitenkin saanut juuri sitä politiikkaa, jonka hän vaaliuurnalla halusi välttää.
– Vaikka vihreät ei ole yltänyt pormestaripuolueeksi, kaupunkisuunnittelusta vastaavan apulaispormestarin tehtävän myötä vihreiden vaikutus Helsingin politiikkaan on ollut jopa suurempi. Isoilta osin kokoomus on myös tukenut vihreiden politiikkaa Helsingissä. Pormestari Vartiainen palkkasi vihreitä edustavan Mikko Kiesiläisen jopa avustajakseen, Rydman huomauttaa.
Yhä ahtaamman kaupungin rakentaminen tuntuu sitä paitsi sopivan kaikille nykyisille pormestaristopuolueille, Rydman pohtii. Vihreiden mielestä tiivis rakentaminen on ekologista. Vasemmistopuolueet puolestaan laskevat saavansa maahanmuuttajilla täyttyvistä lähiöistä itselleen uusia äänestäjiä. Kokoomus taas järjestää mielellään vaalirahoittajinaan toimiville rakennusliikkeille uusia urakoita.
– Tavallisen helsinkiläisen arki ei ole ollut kaupungin päätöksenteon johtotähti enää aikoihin. Autoiluvastaisuus on heikentänyt keskustan saavutettavuutta niin, että monet liikkeet ovat panneet lapun luukulle. Lähiöiden viihtyisyyttä on heikennetty yhä tiiviimmällä rakentamisella. Turvattomuuden lisääntymiseltä ja katujengien voimistumiselta on ummistettu silmät.
– Ensi kevään vaaleissa helsinkiläisillä on mahdollisuus valita, jatkuuko nykymeno vai kääntyykö kurssi, Rydman kannustaa helsinkiläisiä äänestäjiä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Elinkeinoministeri Wille Rydman on valittu Helsingin pormestariehdokkaaksi, kertoo perussuomalaisten Helsingin piiriyhdistys.

Elinkeinoministeri Wille Rydman kertoo olevansa käytettävissä, jos perussuomalaisten Helsingin piiri valitsee hänet pormestariehdokkaaksi.

Paljon on tullut kyselyä siitä, olisinko käytettävissä perussuomalaisten pormestariehdokkaaksi Helsingissä. Harkitsen asiaa vakavasti. Näin kirjoittaa elinkeinoministeri Wille Rydman.

Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.

Helsingin keskustasta Töölön ja Munkkiniemen kautta Espoon rajalle kulkevaa pyöräliikenteen runkoyhteyttä käsiteltiin 27.8. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnassa. Siltahankkeen vastustajien mielestä hanke tuhoaisi Helsingin kantakaupungin arvokkaan kulttuuri- ja luonnonympäristön sekä rantakalliomaiseman.
Viikon suosituimmat

Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.