

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Helsingin kaupungin Munkkiniemenbaanan siltahanke herättää vastustusta – ”Helsinki haluaa tasamaapyöräilyä merta tuhoamalla”
Helsingin keskustasta Töölön ja Munkkiniemen kautta Espoon rajalle kulkevaa pyöräliikenteen runkoyhteyttä käsiteltiin 27.8. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnassa. Siltahankkeen vastustajien mielestä hanke tuhoaisi Helsingin kantakaupungin arvokkaan kulttuuri- ja luonnonympäristön sekä rantakalliomaiseman.
Pyöräreitti rakennettaisiin osa kerrallaan. Reitin kokonaispituus on noin 6,5 kilometriä, josta noin kahden kilometrin osuutta rakennetaan jo. Pyöräreitin kokonaiskustannukset ovat arviolta 12,7 miljoonaa euroa.
Humallahden kohdalle on suunniteltu rannan kautta kulkeva pyörätie.
Helsingin kaupungin hankesivujen mukaan suunnittelussa on huomioitu aiemmassa vuorovaikutuksessa saatu palaute, jossa rantareitti nähtiin miellyttävänä ja helppokulkuisena. Enemmistö vastaajista toivoi kuitenkin luontoon kohdistuvien vaikutusten minimointia. Tämän vuoksi Humallahden kohdalle esitetään siltaa, joka on selkeämmin irti rantakalliosta kuin aikaisemmin laaditun suunnitelman reitti. Näin kallioalue jää suurelta osin luonnontilaiseksi.
– Kaupungin strategia ja ilmastotavoitteet vaativat pyöräliikenteen osuuden kasvattamista. Paciuksenkadun mäki ei ole ylitsepääsemätön sitä jo nykyään pyöräileville. Haluamme kuitenkin kasvattaa pyöräliikenteen osuutta, joten meidän on houkuteltava pyörän selkään myös uusia kaupunkilaisia. Siksi pyrimme rakentamaan uusista yhteyksistä reiteiltään mahdollisimman selkeitä, sujuvia ja turvallisia, kertoo liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen Helsingin kaupungin tiedotteessa.
Siltasairaalan potilaat käyttävät samaa mäkeä
Töölö-liikkeen Facebook-ryhmässä keskusteltiin myös Siltasairaalan potilaiden liikenneyhteyksistä.
– Nyt Helsinki haluaa tasamaapyöräilyä merta tuhoamalla Humallahdessa, koska viereinen mäki on pyöräilijöille liian jyrkkä. Samaa mäkeä joutuvat Siltasairaalan potilaat hakeutumaan sairaalan päivystykseen. Julkinen liikenne Paciuksenkadulla on todella surkeaa ja pysäkkien määrä sekä sijoittelu vielä surkeampaa. Nämä ovat sairaita ihmisiä. Eikö Helsingin tarvitse huolehtia heistä?
– Lisäksi samassa mäessä aukeaa pian Tammisairaala. Mutta sekin on sairaita ihmisiä varten, eikä pyöräilijöitä varten, kirjoittaa kaupunkilainen Töölö-liikkeen Facebook-sivulla.
Adressi siltahanketta vastaan
Hankkeen siltahanketta vastustava adressi luovutettiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle 27.8.
Adressin allekirjoittaneet esittävät Munkkiniemenbaanan yleissuunnitelman arvioimista uudelleen Humallahden kalliorannan kohdalla, sillä hanke tuhoaisi Helsingin kantakaupungin arvokkaan kulttuuri- ja luonnonympäristön sekä rantakalliomaiseman.
Hankesuunnitelmassa pyöräbaana kulkisi merenlahden yli Humalkallioiden edessä. Allekirjoittaneet vastustavat kyseisen siltayhteyden rakentamista. Adressi esittää, että Helsingin kaupunki selvittää vaihtoehdot baanan linjaamiseksi ajoväylän tuntumaan nykyisiä kevyen liikenteen väyliä muokkaamalla.
Adressin ovat allekirjoittaneet esimerkiksi Helsingin Luonnonsuojeluyhdistys ry, Helsinki-Seura ry ja Töölö-Seura ry. Adressin alullepanija on kuvataiteilija Ulla Leppävuori.
Ylämäkikeskustelu jatkui X:ssä
Myös viestipalvelu X:ssä keskusteltiin pyöräbaanan siltahankkeesta. Siellä keskusteltiin esimerkiksi ylämäkipyöräilystä.
Mäkeä oli käynyt koepolkemassa esimerkiksi toimittaja ja tietokirjailija Matti H. Virtanen.
Ajoin sattumalta just tänään pyörällä tuosta pahamaineisesta ylämäestä. Koville otti, piti vaihtaa hetkeksi ykköselle kuvitelkaa! #Helsinkihttps://t.co/N9hTVYRLby
— Matti H. Virtanen (@MVirtanen) August 26, 2024
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pyöräliikenne Ulla Leppävuori Reetta Putkonen luonnonympäristö kulttuuriympäristö siltahankkeet Munkkiniemenbaana kävely- ja pyöräilytiet Matti H. Virtanen Siltasairaala ilmastotavoitteet Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rakennetaanko pääkaupunkiseutua maahanmuuttajille?

Helsingin viherkokeilut aiheuttavat haittaa autoilijoille ja keskustan yrittäjille

Pääkaupungin liikenne kaaoksessa – vihreiden kuntapoliitikko sanoi sen suoraan: ”Vihreät on alusta saakka ollut yksityisautoilun vastainen liike”

Helsingin Kaivokadun sulkeminen suututtaa – Marimekon Ihamuotila: ”Aivan mielipuolista”, ”aivan sairaan tyhmää”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















