

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-edustajat jätelakiesityksestä: ”Isku toimialan yrittäjiä ja työllistäjiä kohtaan”
Eduskunnassa keskusteltiin viime viikolla hallituksen esityksestä laeiksi jätelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustajat varoittivat jo ennakkokritiikkiä saaneen esityksen olevan uhka erityisesti pienille ja keskisuurille jätehuoltoyrityksille ja niiden jopa tuhansille työntekijöille.
Esityksellä kaavaillaan toteutettavaksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman strategiseen kokonaisuuteen ”Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi” sisältyviä kirjauksia, joilla lisätään jätteen kierrätystä ja siten vahvistetaan Suomen roolia kiertotalouden edelläkävijänä.
Nykyinen kaksoisjärjestelmä syrjäytettäisiin
Tavoitteena olisi, että yhdyskuntajätteestä valmisteltaisiin uudelleenkäyttöön tai kierrätettäisiin 55 painoprosenttia vuonna 2025, 60 painoprosenttia vuonna 2030 ja 65 painoprosenttia vuonna 2035. Myös pakkausjätteiden kierrätystavoitteet kiristyisivät.
Kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi hallitus esittää uusia, nykyistä selvästi tiukempia kuntiin, jätteen haltijoihin ja pakkausten tuottajiin kohdentuvia jätteiden erilliskeräysvelvoitteita. Jätteitä ammattimaisesti kerääviä velvoitettaisiin edistämään jätteiden uudelleenkäytön valmistelua.
Tähän saakka kiinteistön haltijalla on ollut lain turvaama mahdollisuus sopia jätteenkuljetuksesta kuljettajan kanssa kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen sijaan. Kunnan järjestämisvastuulla olevien erilliskerättävien jätteiden kuljettamisen osalta hallitus ehdottaa kuitenkin nykyisen kaksoisjärjestelmän lakkauttamista ja siirtymistä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen.
Sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen osalta kunta voisi edelleen laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä päättää, että kiinteistön haltijan on järjestettävä kuljetus.
Tuhannet jätealan työpaikat vaarassa
Perussuomalaisten kansanedustajat kiittelivät kiertotalouden edistämistä mutta kritisoivat hallituksen esitystä muilta osin.
– Arvioiden mukaan sadat, jopa tuhannet jätehuollon työpaikat ja useat yritykset ovat vaarassa. Tilanne olisi surkea missä tahansa tilanteessa, mutta korona-Suomessa se on erityisen ikävä. Markkinat keskittyvät, kilpailu vähenee, ja etenkin pienempien yritysten toimintamahdollisuudet heikkenevät. Mitä järkeä tässä on? Riikka Purra ihmetteli.
– Käytännön esimerkit kertovat, että kunnan keskitetyt hankinnat eivät ole helppoja pienille yrityksille, ja monessa maakunnassa on saatu huonoja kokemuksia keskittämisestä. Sen seurauksena esimerkiksi yksi ulkomainen toimija on voittanut kilpailutuksen. Miten olisi espanjalainen biojätteen suuryhtiö ja kuskit Latviasta ja Liettuasta? Ei mikään uhkakuva vaan hyvin todennäköistä, ja tätä hallitus siis hakee.
Yritysten rakentama järjestelmä hopealautasella jäteyhtiöille
Yritysten kohtalo puhutti myös Sheikki Laaksoa:
– Yritykset ovat vuosikymmeniä tehneet töitä tämän asian eteen. Ne ovat rakentaneet tämän järjestelmän, tämän koko systeemin. Ne ovat mättäneet tähän kymmeniä, satoja miljoonia omia rahojaan. Nyt tämä järjestelmä otetaan vain ykskaks pois ja annetaan hopealautasella kunnan jäteyhtiöille, hän kummasteli ja muistutti, ettei kierrätystavoite pienimmässäkään määrin vaarantuisi siitä, että kaksoisjärjestelmä pidettäisiin voimassa.
Jätteenkuljetuksen tasapuolisuutta vaalittava
Sakari Puistoa häiritsi kaksoisjärjestelmän horjumisen ohella esityksen tuominen kiireellisenä eduskuntaan.
– Kiireellisyys koskee nimenomaan esitykseen sisältyvää EU-elementtiä, mutta tämän esityksen keskeistä sisältöä on myös kansallinen järjestelmä, joka ei ole kiireellinen ja joka on poliittinen päätös.
Puisto laati useiden muiden perussuomalaisten kansanedustajien kanssa vuonna 2019 aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa he pyrkivät varmistamaan, että kunnallisen ja kiinteistönhaltijan sopiman jätteenkuljetuksen tasapuolisuutta vaalitaan. Edelleen he nostivat esiin molempien kuljetusjärjestelmien säilyttämisen eri jätejakeittain ja sen, että molempien kuljetusjärjestelmien tulee täyttää samat laatuvaatimukset.
Myös yrittäjien tekemät investoinnit ja omaisuudensuoja ovat vaarassa esityksen myötä, mikä huolettaa Puistoa. Hän peräsi ministeriltä istunnossa vastausta myös siihen, mikä on esityksen merkitys pk-yrittäjille, työllisyydelle, kilpailulle, markkinoille ja kuluttajille.
Monopolisoituneita kuntayhtiöitä ja paisuvia jätemaksuja
– Marinin hallitus tuntuu olevan intoa täynnä päästessään laatimaan esityksiä ympäristöasioihin liittyen. Liika hätiköinti voi johtaa siihen, etteivät asiat sitten toimikaan käsikirjoituksen mukaisesti käytännön tasolla. Hallituksen olisi laitettava jäitä hattuun ja varmistettava, ettei esityksillään nakerra kohtuuttomasti kotimaista työtä ja yrittäjyyttä tai aiheuta merkittävää kustannusten nousua tavalliselle suomalaiselle, Ritva ”Kike” Elomaa varoitti.
– Monopolisoitunut kuntayhtiö määrittää toimialueelleen palveluntarjonnan ja hinnoittelun ilman minkäänlaista kilpailua. Asukkailla ei ole vaikutusmahdollisuutta, ei muuta kuin maksaa paisuvia jätemaksuja. Koska kunnallinen yhtiö ei hanki kalustoa operatiivisia toimia varten, se kilpailuttaa alalla toimivia yrityksiä alueellaan, Mikko Lundén säesti.
– Jokainen meistä tietää, että pääosin hinta ratkaisee kilpailutuksen voiton. Suomessa on tuhoutunut useita jopa 40—50 vuotta toimineita hyviä alan yrityksiä pätkäkilpailutuksessa vain ehkä muutaman sentin hintaerolla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jätteenkuljetus jäteala jätelakiesitys Kierrätys hiilineutraalius Sheikki Laakso Mikko Lunden jätelaki Riikka Purra Sanna Marin Ritva ”Kike” Elomaa Sakari Puisto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Romuralliharrastaja, kierrätysasiantuntija ja PS-kansanedustaja Sheikki Laakso videohaastattelussa: ”Ei keskiluokalla ole varaa autoihin, joita valtiovalta tahtoo”

Puisto ja Immonen: Suomen talouden kantokykyä ajetaan koetukselle

Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot

Ideologia haisee kuin huonosti hoidetussa kompostissa – Koponen: ”Punavihreä hallitus jatkaa kuljetusyrittäjien lyömistä”

Mäenpää huolissaan jätealan tulevaisuudesta: ”Sanktioiko Euroopan unioni Suomen alhaisen kierrätysasteen?”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.














