

LEHTIKUVA
PS-Naiset: Sopeutumiseläke lakkautettava ilman, että muita etuuksia lisätään
Perussuomalaisten naisjärjestö kannattaa vahvasti kansanedustajien sopeutumiseläkkeen lakkauttamista. PS-Naisten puheenjohtaja kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa painottaa kuitenkin sen merkitystä millainen nykyisen mallin korvaava uusi järjestelmä tulee olemaan.
Tästä asiasta perussuomalaiset olivat eri mieltä muiden eduskuntaryhmien kanssa.
Merkittävä korotus etuuteen
Perussuomalaiset olisivat halunneet edetä sopeutumiseläkkeen poistossa asiasta laaditun kansalaisaloitteen mukaisesti. Nyt ensimmäisen ja toisen kauden kansanedustajien sopeutumisrahaa ollaan korottamassa tuntuvasti ja entisille ministereille mahdollistetaan lisäeläkkeen saaminen.
– Valmisteilla olevassa mallissa sopeutumisraha tulee nousemaan ansiosidonnaista päivärahaa vastaavalle tasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittävää korotusta etuuden suuruuteen ilman mitään tavallisia työttömiä koskevia velvoitteita. Sitä ei perussuomalaiset voi hyväksyä, koska sopeutumisraha on jo nyt riittävän suuri, Elomaa toteaa.
Olisi pitänyt lopettaa sellaisenaan
Perussuomalaiset Naiset ovat vakaasti puolueen eduskuntaryhmän linjoilla siitä, että kansanedustajien sopeutumiseläke tulee poistaa eikä sopeutumisrahaa tai muita eläke-etuja saa uudistuksen varjolla korottaa.
– On hyvä, että tämä epäreilu ja syystäkin närkästystä herättänyt sopeutumiseläke lakkautetaan, mutta ei ole oikein, että samanaikaisesti joitakin etuja lisätään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Ex-kansanedustajilla uskomattomia hillotolppia – ”Näihin on puututtava”

Perussuomalaiset haluavat hajottaa sopeutumiseläkejärjestelmän: ”Ei kansanedustajuus sentään ketään invalidiksi tai muutoinkaan työkyvyttömäksi tee”

PS: Kansanedustajilta sopeutumiseläke pois – ”Aktiiviseen työnhakuun niin kuin muutkin”

Kokoomuskansanedustaja sopeutumiseläkeasiasta: ”Tarkoitus kun oli purkaa kohtuuttomuuksia eikä luoda lisää”

Savio: Sopeutumiseläkkeen lopettamiseen jäi korotusten myötä ikävä sivumaku
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















