

LEHTIKUVA
PS: Suomen otettava käyttöön rajatarkastukset – ”Jos sanoo ”asylum” rajalla, rajamies kertoo, että Ruotsista voi hakea suojelua”
Ilta-Sanomat uutisoi eilen (22.1.) Suomeen muista EU-maista palautettavista jopa tuhansista turvapaikanhakijoista. Heidät palautetaan Suomeen Dublin-asetuksen nojalla, jonka mukaan turvapaikkahakemus käsitellään siinä maassa, johon hakija on ensimmäisenä rekisteröitynyt.
Tuhansien turvapaikanhakijoiden kohdalla ensimmäinen rekisteröintipaikka oli Tornio, johon turvapaikanhakijat saapuivat Euroopan läpi.
EU:n sääntöjä ei noudateta kuin Suomessa
Perussuomalaisten mukaan tällaista ongelmaa ei olisi, jos kaikki maat noudattaisivat Dublin- ja Schengen-sopimuksia.
– Jos Schengen-maat noudattaisivat sääntöjä, Suomeen ei pitäisi päästä turvapaikanhakijoita muualta kuin Venäjältä. Kreikan ja Suomen välissä sijaitsevat EU-maat eivät ole pysäyttäneet laittomasti liikuskelevia, vaikka Schengen-sääntöjen puitteissa niillä olisi ollut siihen velvollisuus, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomauttaa.
Turvapaikanhakijoiden päästäminen EU:n ulko- ja sisärajojen yli rekisteröimättä on Halla-ahon mukaan tarkoituksellista vastuunpakoilua.
– Tämä on ymmärrettävää, koska Dublin-asetuksen nojalla niille olisi syntynyt vastuu kyseisistä henkilöistä. Koska Suomi mallioppilaana päästi turvapaikanhakijat maahan ja otti heiltä vastaan turvapaikkahakemuksen, Suomi on heistä vastuussa. Pelkään pahoin, että koska palauttaminen kotimaahan on hankalaa tai mahdotonta, he jäävät Suomeen maailman tappiin asti, Halla-aho ennustaa.
Suomen hyväuskoisuus kaatuu niskaan
Perussuomalaisten kansanedustajat Juho Eerola ja Mika Raatikainen ovat Halla-ahon kanssa samoilla linjoilla. Heidät tavoitettiin Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta Tukholmasta, jossa he käsittelivät omien sanojensa mukaisesti näitä asioita pohjoismaisten veljespuolueiden kanssa.
– Muiden maiden Dublin-sopimuksen noudattamatta jättäminen kaatuu taas hyväuskoisen Suomen niskaan. Kansanedustajia ei vuonna 2015 alkaneen kriisin aikaan kuunneltu, vaan ministeriryhmä vain kehui saavutuksiaan. Ulkomaalaispoliisissa ja Lähi-idässä töitä tehneenä en voi kuin ihmetellä Suomen lapsellista hyväuskoisuutta. Nyt on aika herätä. Suomi ei saa muuttua taistelutantereeksi, Raatikainen lataa.
Eerola huomauttaa, että kansanedustajat antoivat konkreettisia esityksiä siirtolaiskriisiin ratkaisemiseksi, mutta niitä ei kuunneltu.
– Dublinin sopimusta tulkittiin väärin. Hakemuksia ei olisi tullut ottaa vastaan Suomessa, vaan sulkea raja turvapaikanhakijoilta loppukesästä 2015, kuten jo silloin sanoin, Eerola huomauttaa.
– Suomella ei olisi ollut juridista estettä käännyttää turvapaikanhakijoita takaisin turvalliseen maahan – Ruotsiin. Kun henkilö päästetään rajan yli sanomaan ”asylum”, peli on menetetty.
Perussuomalaisten ratkaisu: Käännytys rajalla
Perussuomalaiset näkevät, että Suomen kannalta välttämätön vaihtoehto on ottaa rajatarkastukset kaikilla rajoilla käyttöön ja evätä turvapaikanhakijan pääsy maahan, koska hän tulee turvallisesta rajanaapurista.
– Ainoa keino tässä tilanteessa on ottaa käyttöön rajavalvonta ja pysäyttää turvapaikanhakijat rajalle. Tälle ei ole yksiselitteisiä kansainväliseen tai EU-oikeuteen perustuvia esteitä, Halla-aho toteaa.
– Jos sanoo ”asylum” rajalla, rajamies kertoo, että Ruotsista voi hakea suojelua ja osoittaa sormella Haaparannan poliisilaitosta.
Perussuomalaiset olisivat valmiita purkamaan rajatarkastukset, kun yhteisiä pelisääntöjä taas noudatettaisiin.
– Se, että Suomi päästää sisään Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat on ongelma vain siksi, että muut maat eivät noudata Schengenin rajasääntöä, ja että Dublin-menettely ei tämän vuoksi toimi Sitten, kun Schengen- ja Dublin-sääntöjä taas noudatetaan, sisärajatarkastuksia ei tarvita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho moittii: Suomalaismepit antoivat siunauksensa kiistanalaisen Dublin-uudistuksen eteenpäin viemiselle – ”Paljon taakkaa ottaneet maat saisivat sitä lisää”

Huhtasaari: Suuntana EU:n liittovaltio, vain PS vastustaa – ”Kokoomuksen koti on Euroopassa, keskusta haluaa Suomeen islamilaisia arvoja”

PS: Vetovoimatekijät alas – laittomasti maassa olevat rekisteröitävä ja saatava pois maasta

Eduskunta hyväksyi sosiaalihuollon laittomasti maassa oleville – PS: Vaarallinen päätös taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta

Laittomasti maassa olevien määrä uhkaa paisua keväällä – Halla-aho: Kehitys sama kuin Ruotsissa, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet otettava säilöön

Tanskan demarit: Turvapaikanhakijat leirille Afrikkaan

Meri: Laittomasti maassa olevat säilöön – ”Tällä turvataan myös sitä, että henkilö saadaan poistettua maasta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












