Artikkeli kuva

PS ARKISTO

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) tuoreessa maahanmuuton kustannuksia käsittelevässä tutkimusraportissa pyritään osoittamaan maahanmuuton myönteisiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Diakin tutkimuksessa muun muassa väitetään vieraskielisten maksavan enemmän veroja kuin he saavat tulonsiirtoja.

Tutkimus on kerännyt paljon kritiikkiä etenkin siksi, että tulos on täysin ristiriidassa useimpien muiden maahanmuuton talousvaikutuksia käsittelevien tutkimusten kanssa.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen muistuttaa, että usean maan tutkimukset ovat päätyneet siihen, että maahanmuutto aiheuttaa nettokustannuksia julkiselle taloudelle.

Tutkimuksen tekijällä kova luotto omaan juttuunsa

Verkkolehti Uuden Suomen laajassa artikkelissa toinen Diakin tutkimuksen tekijöistä, tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä väittää, että tutkimuksessa mukana on pelkkiä tosiasioita eikä uskomuksia ja luuloja.

– Mukana on joka ainoa euro, jonka vieraskieliset ovat saaneet verotuksen, Kelan tai muun kautta, ja tällaiselta se näyttää, kun tämä tehdään tosiasioilla eikä sellaisella ”joulupukkiin uskomisella”, Tilastokeskuksessa vuosikymmenien uran tehnyt Myrskylä lausuu Uudelle Suomelle.

Myrskylä sanoo myös tulleensa ”vihaiseksi” median artikkeleista, joissa on uutisoitu maahanmuuton kustannuksista veronmaksajalle.

Puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja, perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa X-tilillään tulleensa myöskin vihaiseksi – tosin eri syystä kuin tilastokeskuksen ex-pomo Myrskylä.

Grönroosia jäi kaivelemaan Uuden Suomen artikkelissa esillä oleva maahanmuuttotutkimuksen tekijän puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita.

– Kyllä minäkin tässä tulen hyvin hyvin vihaiseksi, jos ingressiä pitemmälle ei päästä ilman täyttä valehtelua: Myrskylä ei todellakaan ole ”käynyt läpi joka ainoaa euroa”, sillä tutkimuksesta nimenomaan puuttuu julkisten palveluiden käyttö (sote, koulut, infra yms.), kuten siitä puuttuvat myös ainakin alvit, työnantajamaksut ja nyt eläkkeellä olevien aikanaan maksamat eläkerahastomaksut.

Julkisten palvelujen kulut jäivät pois Diakin tutkimuksesta

Perussuomalaisten Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä kaikki Diakin tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Tutkimuksessa on jätetty huomioimatta useita asioita, joista ensimmäisenä Grönroos nostaa esille sen seikan, että Diakin raportissa ei ole lainkaan huomioitu esimerkiksi julkisten palveluiden kustannuksia, kuten koulutus- ja sotepalveluita, joita maahanmuuttajat käyttävät paljon.

– Otetaan vielä kertauksena: Myrskylän Diakille tekemä tutkimus sisältää vain tulonsiirtoja – eikä niitäkään kaikkia – mutta ei julkisten palveluiden käyttöä, jonka mukaan ottaminen vie maahanmuuton miinukselle, Grönroos kirjoittaa.

Hän kehottaa Diakin tutkimuksen tekijöitä tutustumaan Suomen Perustan aiemmin julkaisemiin laajoihin tutkimuksiin maahanmuuton kustannuksista.

– Suomen Perusta on tehnyt kattavia tutkimuksia maahanmuuton julkisen talouden vaikutuksista, niin valtion tasolla kuin paikallisesti, jotka osoittavat, että vain harva maahanmuuttajaryhmä maksaa keskimäärin enemmän veroja kuin käyttää julkisia palveluita ja saa tulonsiirtoja. Muissa Euroopan maissa aiheesta tehdyt tutkimukset ovat myös hyvin samansuuntaisia.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Analyysi: Diakonia-ammattikorkeakoulu kaunistelee maahanmuuton hyötyjä – laskelma iskee faktat pöytään

05.11.2025 |13:18

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää