

LEHTIKUVA
Puhemieheltä töykeää toimintaa kyselytunnilla – ”Pekkarisen poliittinen näytelmä”
Perussuomalaiset kansanedustajat kritisoivat varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) toimintaa suullisella kyselytunnilla eilen. Pekkarinen antoi perussuomalaisten kysyä oman kysymyksensä vasta noin viisi minuuttia ennen kyselytunnin päättymistä.
“Käsittämätöntä toimintaa”
Tätä ennen perussuomalaiset saivat vain yhden puheenvuoron, kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri pääsi kysymään.
– Keskustalainen Pekkarinen pelasi kyselytunnilla vaalipeliä. Varsinainen kysymysvuoro annettiin perussuomalaisille “sopivasti” Ylen tv-lähetyksen lopussa, emmekä saaneet käytyä koko kyselytuntikeskustelua rauhassa kansan näyttämöllä suorassa tv-lähetyksessä, perussuomalaisten kysymykset esittänyt kansanedustaja Olli Immonen sanoo.
– Lisäksi Pekkarinen alkoi keskeyttää puheenvuoroani ajassa 1:03, vaikka muiden eduskuntaryhmien edustajat saivat kysymyksissään enemmän lisäaikaa. En siis saanut esittää kysymyksiäni rauhassa loppuun.
– En ole nähnyt vielä aiemmin vastaavaa näytelmää eduskunnassa tällä vaalikaudella. Käsittämätöntä toimintaa, Immonen sanoo.
Haittamaahanmuutosta ei saa puhua
Myös kansanedustaja Ville Tavio ihmettelee varapuhemiehen toimintaa ja epäilee, että kohtelu johtui sekä puolueesta että kysymyksen aiheesta.
Perussuomalaisten kysymyksen aiheena oli haittamaahanmuuton kustannukset ja hyvinvointivaltion kestävyys hallitsemattoman maahanmuuton paineessa.
– Keskustelua perussuomalaisten esittämästä aiheesta sallittiin neljä minuuttia. Sote-keskusteluun puhemies tahtoi taas kerran käytettävän 50 minuuttia. Vaikka sekin on tärkeä aihe, ymmärrätte pointin, Tavio kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
“Persun pelko on kova”
Tavio lisää, että käytös salissa oli muutenkin epäasiallista perussuomalaisia kohtaan. Hänen mukaansa muiden puolueiden edustajat ilkkuivat kysymyksen aihealuetta ja nauroivat sille melko avoimesti salissa.
– Persun pelko on kova. Virallisesta totuudesta poikkeava keskustelu avoimien rajojen vaikutuksesta Suomen kansakunnan tulevaisuuteen on yhä jonkinlainen tabu.
– Muut puolueet ovat tietysti erittäin tyytyväisiä nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja Suomen ulkomaalaistamiseen, mutta tapa miten maahanmuuton epäkohdista keskusteleminen pyritään yhä vaientamaan, ei ole kadonnut minnekään. Perussuomalaiset eivät vaikene, Tavio toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kyselytunti Leena Meri Ville Tavio Mauri Pekkarinen perussuomalaiset Olli Immonen Keskusta maahanmuutto eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Erilaiset arvopohjat

Halla-aho Ylen Ykkösaamussa: Halpatyövoimaa, haittamaahanmuuttoa, ilmastoposeerausta, ylimielistä lainvalmistelua – “Tämä hallitus on ilmeisesti ajatellut, että se voi tehdä mitä haluaa”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: ”Miksi Berner vielä istuu ministeriaitiossa?” – Sipilä hermostui

Eduskunnan kyselytunnista tuli ministerien väistelytunti – kansanedustajien kysymyksiin ei tule vastauksia, aikaa palaa turhaan jaaritteluun: ”Kiitoksia kysymyksestä”
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.