

SUOMEN UUTISET
Puoluesihteeri vakuuttaa, että perussuomalaisissa on tilaa erilaisille ihmisille: ”Meille mahtuvat kaikki mukaan, niin tohtorit kuin myös ne, jotka ovat käyneet elämän kovan koulun”
Perussuomalaisille kaikki äänestäjät ovat yhtä tärkeitä. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan kansan syville riveille on luotava toivoa siitä, että politiikalla pystyy vaikuttamaan asioihin.
Kansalaiset lähettivät puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolle myös puolueen profiilia koskevia kysymyksiä, joissa haluttiin tietää, miten perussuomalaisia teemoja voitaisiin viedä entistä laajempien ryhmien tietoisuuteen.
Miten perussuomalaiset voisivat kohottaa profiiliaan muidenkin kuin niin sanottujen ”elämänkoululaisten” silmissä. Puolueen arvoperustalle tuntuisi olevan kansalaisten keskuudessa suurta kysyntää, mutta joskus puoluetta ei oteta vakavasti ja varsinkin sen kannattaminen julkisesti saatetaan kokea riskin ottamisena oman työuran kannalta. Kyse ei ole pelkästään hillotolppalaisten pitkäksi aikaa tuhoamasta uskottavuudesta vaan myös puolueen profiilista. Mitä tälle voidaan tehdä? Pitäisikö kenties ”kasvogalleriaa” laajentaa ja puolueen erilaisia osaavia ihmisiä nostaa enemmän ja monipuolisemmin esille?
– Kysymyksen lopussa taisi olla jo oikea vastaus: osaavia ihmisiä siis olisi tuotava enemmän esille ja heidän tunnettavuuttaan pitää nostaa. Näin täytyy tehdä – ja olemme kyllä jo aika paljon tehneetkin.
Slunga-Poutsalon mukaan ongelma ei ole uusi.
– Tämä kysymys on ollut keskustelunaiheena pitkään, sillä jo aikanaan puhuttiin siitä, kuinka perussuomalaiset on yhden miehen puolue. Sitten kuitenkin se herätti ihmetystä, että eduskuntavaaleissa tämän ”yhden miehen” takana lopulta oli massiivinen joukko ihmisiä, jotka saivat paljon ääniä.
Kansan syviä rivejä ei unohdeta
Slunga-Poutsalo sanoo, että perussuomalaiset eivät koskaan unohda kansan syviä rivejä.
– Meidän täytyy huomioida nekin, joilla ehkä on takana se ”elämän kova koulu”. Heidän äänensä on vaalipäivänä yhtä tärkeä kuin kenen tahansa. Meidän täytyy tuoda heille toivoa siitä, että politiikalla pystyy yhä vaikuttamaan asioihin. Mielestäni on jopa etu, että he kokevat perussuomalaiset omaksi puolueekseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö puolueen henkilökategoriaa voi laajentaa.
Puoluetoimisto kuvastaa kenttää
Puoluesihteeri huomauttaa, kuinka perussuomalaisista löytyy jo nyt kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat tulleet mukaan puolueen toimintaan hyvin erilaisista lähtökohdista.
– Sen huomaa jo puoluetoimistolla: meillä on siellä kaikenlaisia ihmisiä, joilla on myös ihan erilainen koulutustausta. Se on se perussuomalainen kattaus. Meille mahtuvat kaikki mukaan, niin tohtorit kuin myös ne, jotka ovat käyneet elämän kovan koulun.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa: Poliitikkojen oman edun tavoittelu ja takinkäännöt ovat myrkkyä demokratialle

Meri: Perussuomalaisessa Suomessa oma kansa on etusijalla – ”Meillä ei ole varaa jakaa olemassa olevaa kakkua muille”

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Vaikuttaako ruotsidemokraattien vahva nousu myös Suomen politiikkaan? – Perussuomalaisten puoluesihteeri: ”Seuraavista eduskuntavaaleista tulee maahanmuuttovaalit”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















