

LEHTIKUVA
Raatikainen: Kirkolle myönnetystä määrärahasta otettava puoli miljoonaa pois – ”Rahat turvapaikanhakijoiden sijaan nuorisotyöhön”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on tehnyt tänään neljä talousarvioaloitetta. Raatikainen haluaa lisätä poliisin ja Supon määrärahaa, kohdistaa rahaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä vähentää kirkon avustuksia turvapaikanhakijoille.
– Islamististen ääriliikkeiden aiheuttama turvallisuusuhka on lisääntynyt maassamme. Supo on aiemmin tänä vuonna nostanut terrorismin uhka-arviota. Sen mukaan uhkaa ovat nostaneet Suomen profiilin vahvistuminen radikaali-islamistisessa propagandassa ja terrorismintorjunnan kohdehenkilöiden yhä vakavammat kytkökset terroristiseen toimintaan, Raatikainen toteaa.
Pakkopalautuksia tehostettava
Supon tietoon on viime aikoina tullut myös aiempaa vakavampia terrorismiin kytkeytyviä hankkeita ja suunnitelmia Suomessa.
Raatikainen ehdottaa 1,5 miljoonaa euroa lisää poliisin määrärahoihin islamististen ääriliikkeiden kiihottamisen sekä laittoman toiminnan valvomiseen ja torjumiseen.
– Suomessa tiedetään rekisterien mukaan olevan tällä hetkellä noin 11 800 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa. Joidenkin arvioiden mukaan maassamme on lisäksi tuhansia nk. paperittomia eli laittomasti maassa oleskelevia henkilöitä, joiden olinpaikkaa ei tiedetä lainkaan. Laittomasti maassa olevat henkilöt muodostavat Suomelle turvallisuusuhan, Raatikainen muistuttaa ja esittää 1,5 miljoonaa euroa lisää määrärahoja laittomasti maassa olevien henkilöiden maasta poistamisen tehostamiseen.
Kirkon toiminta kyseenalaistunut
Raatikaisen mielestä kirkon toiminta turvapaikanhakijoiden kohdalla on ollut viime aikoina osittain kyseenalaista.
– Kirkon johdolta on kuulunut lausumisia, joissa niskuroidaan virkavaltaa vastaan esim. ilmoittamalla, että kirkko aikoo piilotella kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.
Hän ehdottaa puolen miljoonan euron vähennystä kirkolle myönnetystä määrärahasta avustuksiin turvapaikanhakijoille.
– On tärkeämpää kohdistaa lisää määrärahoja nuorisotyöhön ja saada syrjäytyneitä nuoria kiinni työelämään. Suuntaamalla rahoitusta nuorisotyön tukeen saadaan varmasti tuloksia aikaan, Raatikainen toteaa ehdottaessaan puolen miljoonan euron lisämäärärahaa työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Jos Irak ei ota vastaan omia kansalaisiaan, Suomen on asetettava irakilaisille ehdoton maahantulokielto

Väkivaltaa, sylkemistä ja huutamista – pakkopalautuksia vastustetaan entistä rajummin keinoin

Kohupappi Toiviainen kerää rahaa Facebookissa ja kehottaa sabotoimaan lentomatkoja – kirkko sallii sekoilun: ”On toiminut yksityishenkilönä”

Järjestöjohtajilla muhkeat tulot: SPR:n pääsihteeri tienaa liki 9 000 euroa kuukaudessa
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











