

Rahaa painetaan pää märkänä – deflaatiohuolet silti kasvavat
Rahan yltiöpäinen lisääminen talouteen johtaa normaalioloissa inflaation kasvuun. Tällä haavaa keskuspankit painavat rahaa hurjia määriä sekä ovat ilmoittaneet rahanluonnin vain kiihtyvän lähitulevaisuudessa. Siitä huolimatta maailmantalous on vaarassa vajota deflaatioon. Massatyöttömyys, kysynnän romahdus ja ankeat talouskasvunäkymät pyyhkäisevät kirkkaasti ohi setelikoneiden aiheuttaman tulvan.
Kysynnän romahtaminen on johtamassa hintojen laaja-alaiseen laskuun. Kuluttajat ovat varovaisia pelätessään lomautuksia ja irtisanomisia eristystoimien vuoksi.
Financial Timesin pääkirjoituksessa muistutetaan, että keskuspankkien setelipainon laakerien hehkuessa ei ole syytä arvailla inflaation piristyvän. Vielä vähemmän tulee olla huolissaan hyperinflaatiosta.
Ruoan kysyntä säilynee ennallaan
Kysynnän katoaminen painaa hintoja alas, vaikka tuotantokin on jäänyt eristystoimien jalkoihin. Öljyn hinnan vapaapudotus on kysynnän hiipumisen selkeä oire. Valtaosa uunituoreesta rahasta on sijoitettu finanssivarallisuuteen.
Ruoka on poikkeus kysynnän romahduksen kirjossa. Päivittäistavarakauppojen myynti on jopa kasvanut, kun ravintoloita on määrätty pidettäväksi kiinni useissa eri maissa.
Ruoan tuotantohäiriöt voivat johtaa jopa ruoan hinnan ripeään kasvuun. Se on ihan yhtä inha ongelma kuin kestohyödykkeiden hintojen lasku. Esimerkiksi arabikevät toimi sytykkeenä ruoan hintojen noustua ja palkkojen poljettua paikallaan.
Velan reaalimäärä kasvaa
Deflaation vaarallisin ongelma on velkapääoman reaalinen kasvu, sillä rahan arvon kasvaessa myös velan arvo kasvaa. Velkaa on maailmassa ennätysmäärä ja Euroopan velkakriisi vuosikymmen sitten oli kaataa koko euroalueen.
FT kertoo sijoittajien ennustavan lyhyen aikavälin deflaatiota Yhdysvalloissa. Muutaman vuoden aikajänteellä deflaatiohuolet ovat kuitenkin kadonneet. Tilanne elää luonnollisesti sen mukaan, miten pandemian taltutus onnistuu. Mikäli tiukkoja eristystoimia tarvitaan jatkossakin, voivat deflaatiohuoletkin palata.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Ilman nopeita toimia yrityksiä uhkaa massatuho vuoden sisällä

Suomi velkaantuu ennennäkemätöntä vauhtia, maa putoamassa pois Euroopan keskikastista – PS-talousraati puntaroi: Tuleeko koronakriisistä pelkkä veruke kasvattaa EU-jäsenvaltioiden yhteisvastuuta?

EU:ssa suuria näkemyseroja yhteisestä tukipolitiikasta koronakriisin torjuntaan ja jälkihoitoon – Koskenkylä: “On mahdollista, että euro kaatuu tähän kriisiin”

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää