

LEHTIKUVA
Rantanen: Onnettomuuspaikalle pysähdytään valokuvaamaan uhreja auttamisen sijaan – ”Makaaberi ilmiö kriminalisoitava”
Ensihoitajana ja poliisinakin työskennellyt perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt lakialoitteen onnettomuuspaikalla kuvaamisen lisäämiseksi rikoslakiin.
Aloitteessa Mari Rantanen esittää, että uhrien kuvaamisesta onnettomuus- tai rikospaikalla tulisi rangaista sakolla tai korkeintaan yhdellä vuodella vankeutta.
– Älypuhelimien myötä on yleistynyt ilmiö, että onnettomuuspaikalle osuessaan ihmiset auttamisen sijasta kaivavatkin kännykän taskustaan ja alkavat kuvaamaan. Tämä on täysin makaaberia! Rantanen sanoo.
Omaisten häiritään onnettomuuspaikalla
Hirvensalmen kaksi kuolonuhria vaatineessa kolarissa vuonna 2017 kymmenet ohikulkijat pysähtyivät kuvaamaan onnettomuuspaikkaa. Eräs röyhkeimmistä kuvaajista oli pyytänyt jopa surevia omaisia poseeraamaan kameralle autonromun edessä.
– Kuka uhri tai omainen toivoo, että tällaisia kuvia otetaan onnettomuustilanteessa? Joissain tapauksissa omaiset ovat jopa saaneet tiedon uhrin henkilöllisyydestä sosiaalisen median kautta. Onnettomuudet ja niiden selvittäminen tulee jättää pelastusviranomaisille ja poliisille, Rantanen kertoo.
Pelastusviranomaisille työrauha
Saksassa ja Ruotsissa kuvaaminen onnettomuuspaikoilla on jo kielletty. Suomessa erilaiset pelastus- ja liikennealan järjestöt ovat kampanjoineet onnettomuuspaikalla kuvaamista vastaan.
– Suomessa ensihoito on joutunut soittamaan jopa poliisipartion paikalle, kun sivullisten käytös on häirinnyt heidän työtään. Järjen pitäisi jo sanoa, että pelastusviranomaisille tulee antaa työrauha, Rantanen perustelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelastusviranomaiset sakkorangaistus kuvaaminen uhrit rikos lakialoite Onnettomuus Mari Rantanen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Ensiaputaitoja opetettava jo peruskoulussa

Poliisi kävi kaksi kertaa onnettomuuspaikalla, ei huomannut uhria – omaiset löysivät vakavasti vammautuneen Georgin tien poskesta

Palomiesliitto varoittaa: ensihoitajiin kohdistuvat väkivallanteot lisääntyvät uuden lain myötä

Rantanen ja Ronkainen huolissaan Hätäkeskuslaitoksen tilasta: ”Henkilöstövaje kroonistunut”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













