

LEHTIKUVA
Reijonen: Sekamelska tietojärjestelmistä aiheuttaa turhia vaaratilanteita
Suomessa on terveydenhuollossa käytössä kymmeniä, jopa satoja eri järjestelmiä tiedon tallentamiseen. Farmaseutti, kansanedustaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijosen mukaan Suomessa tulisi olla käytössä vain yksi potilastietojärjestelmä.
Eri järjestelmät eivät aina keskustele keskenään, joten tieto ei automaattisesti kulje toisesta yksiköstä toiseen. Tämä muodostaa ongelman esimerkiksi silloin, kun asiakas käy eri sairaanhoitopiirin alueen vastaanotolla.
– Yhteen järjestelmään siirtyminen vie aikaa, eikä se ole toteutettavissa nopealla aikataululla. Minimivaatimus olisi, että nykyiset potilastietojärjestelmät vähintään ”keskustelisivat” keskenään, toteaa Minna Reijonen.
Tieto ei myöskään kulje automaattisesti terveyskeskusten tai sairaaloiden välillä.
– Kun tieto ei kulje, niin lääkitystiedot tai koetulokset eivät aina ole ajan tasalla. Edes saman sairaalan sisälläkään tieto ei kulje automaattisesti eri osastojen välillä, sanoo Reijonen.
Potilasturvallisuus vaarassa
Tiedon siirtymisen hankaluuksista voi tulla terveydenhoitohenkilöstölle ylimääräistä työtä. Jos koetulokset eivät ole ajan tasalla, saatetaan eri toimipisteissä tehdä samoja kokeita uudestaan. Tämä tarkoittaa aina ylimääräisiä kuluja.
Potilaalle voi myös aiheutua terveydellistä haittaa, esimerkiksi tilanteessa, jossa hän joutuu äkillisesti sairaalaan toisella paikkakunnalla eikä pysty itse kertomaan esimerkiksi ajantasaisesta lääkityksestään. Lääkityskortit eivät useinkaan ole ajan tasalla.
– Moni olettaa, että lääkäri ja hoitohenkilökunta tietävät ajantasaiset potilastiedot, vaikka näin ei aina ole. Kuitenkin ajantasaiset tiedot ovat potilaan hoidon kannalta välttämättömiä, toteaa Reijonen.
Valtion tulisi ottaa kantaa potilastietojärjestelmiin
Kanta-tiedosto ei ole täysin kattava eivätkä esimerkiksi ajantasaiset lääkityskortit sinne automaattisesti päivity. Tämä voi aiheuttaa ongelmia, kun tehdään lääkitysmuutoksia.
– Käytännössä ohjeistusta valtion taholta ei ole ollut, että Suomessa olisi julkisella puolella vain yksi järjestelmä, joka toimisi kaikkialla tai useampi, joiden tulisi vastaavasti keskustella keskenään, sanoo Reijonen.
Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Sote-uudistus ei takaa terveysasemasi säilymistä

Antikainen: Kuvitteleeko hallitus ratkaisevansa hoitajapulan pakottamalla hoitajaksi koulutetut töihin?

Reijonen rinnastaisi omaishoitajat kunnan työntekijöihin työterveyshuollossa ja työnohjauksessa: ”Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia”

Reijonen vaatii potilaiden lääkitystietoja ajan tasalle: Tietopuutteet aiheuttaneet vaaratilanteita ja paljon turhaa työtä
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














