

KUVITUSKUVA
Reijonen vaatii valtiota auttamaan Torniota rajavalvonnassa: Rajan läpi voi tulla ja mennä miten vain koronasta piittaamatta
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen kävi Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa toteamassa suureksi hämmästyksekseen, että rajan ylittäviä kevyen liikenteen väyliä ei valvota ollenkaan. Reijonen vaatii, että mikäli Torniolta puuttuu resursseja velvoitteidensa hoitamiseksi, on valtion tultava apuun.
Iltalehti uutisoi 30.8.2021 Tornion rajan erikoisista koronakäytännöistä. Tartuntatautilain mukaiset velvoitteet koskevat kaikkia. Tornion rajalla ei kuitenkaan katsota koronatodistuksia eikä testata kävelijöitä tai pyöräilijöitä.
Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala toivoo Iltalehden uutisen mukaan, että että kevyen liikenteen väyliä käyttävät henkilöt ovat paikallisia, joiden tiedossa ovat rajan ylittämisen edellytykset, kuten vaatimus kahdesta rokotteesta.
Ei minkäänlaista valvontaa
Kansanedustaja Minna Reijonen kävi itse Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa viime viikolla perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
– Katselin Suomen puolelta rajaa näkyviä kahta tarkastuspistettä, joista kulki autoliikenne. Hämmästykseni oli suuri, kun niiden läheisyydessä kulki kaksi kevyen liikenteen väylää, joissa kummassakaan ei ollut minkäänlaista valvontaa. Ihmisiä kulki kävellen, pyörillä ja mopoilla edestakaisin. Osa näytti käyvän kauppaostoksilla rajan toisella puolella, osa lenkkeilemässä, osa muuten vaan kulkemassa, hämmästelee Reijonen.
Kumpaakaan kevyen liikenteen väylää ei valvottu mitenkään, eikä ketään pysäytetty koronatodistuksen tai testin takia.
– Kukaan ei tiedä tai valvo, onko näillä kulkijoilla kaksi rokotetta, jo sairastettu korona tai menevätkö he omaehtoisesti testiin tai karanteeniin, ihmettelee Reijonen.
Velvoitteet koskevat kaikkia
EU- ja Schengen-maista saapuville ei ole matkustusrajoituksia, mutta tartuntatautilain mukaiset velvoitteet koskevat kaikkia Suomeen saapuvia.
Valtioneuvosto on määritellyt tiettyjä maita ja kuntia matalan koronariskin maiksi ja kunniksi, joista ei edellytetä koronatodistusta tai testiä. Ruotsin kunnista näihin kuuluu tällä hetkellä vain Ylitornion kunta. Kaikki muut Ruotsin kunnat, kuten Haaparanta, kuuluvat korkean riskin alueisiin.
Tällä hetkellä korkean riskin maista tai kunnista Suomeen tulevien tulee pyydettäessä esittää koronatodistus ja/tai osallistua pakolliseen koronavirustestiin. Koronavirustestin voi tehdä myös oleskelu- tai kotikunnassaan 24 tunnin sisällä ja toisen testin 3-5 vuorokauden kuluessa maahan saapumisesta. Tämän lisäksi testitulosta odottaville suositellaan vapaaehtoista karanteenia.
– THL:n mukaan testeissä käyminen on pakollista, myös näille kevyen liikenteen väyliä pitkin rajan ylittäville. Miten tätä valvotaan? Mikä on sellainen pakko, jota ei voida valvoa ja jonka rikkomisesta kukaan ei tiedä mitään? kysyy Reijonen.
Kunnalle ei saa tulla kohtuutonta taakkaa
Tällaisen rajaliikenteen valvominen on pienelle kunnalle valtava rasite. Tornio on 20 000 asukkaan kunta, ja kyseinen raja on Suomen vilkkaimpia.
– Jos kunnalla ei ole resursseja huolehtia itse tällaisista velvoitteista, tulee valtion auttaa, toteaa Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Haaparanta Ylitornio Jukka Kujala kevyen liikenteen väylät Haaparanta-Tornio koronarokotukset koronatodistus velvoitteet koronakaranteeni koronapandemia rajaliikenne koronatestit Schengen-maat EU-maat Iltalehti THL tartuntatautilaki Rajavalvonta Minna Reijonen Tornio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuinka varmistetaan, ettei Afganistanista Suomeen evakuoiduilla henkilöillä ole yhteyksiä terroristijärjestöihin?

Huhtasaari: Laittomaan maahanmuuttoon vastattava rajakäännytyksillä ja rajaesteillä

Sisärajavalvonnan päättyminen toisi kaaoksen Haaparanta-Tornio-rajanylitysliikenteeseen – Juuso: ”Terveysviranomaisten on mahdotonta selvitä tehtävästä ilman rajavartijoiden työpanosta”

Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













