Tagi: EU-maat

LEHTIKUVA

Pääministeripuolue SDP on linjannut talouspolitiikkaansa, jonka mukaan yli 2 500 euroa kuukaudessa bruttona ansaitseville ei kuulu veronalennuksia. Jos duunarin rahat eivät silti tahdo riittää sähkölaskuun tai työmatkabensoihin, demariministeri Tytti Tuppurainen kehottaa kaupittelemaan omaisuutta ja tyhjentämään kodin säästöpossut.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Euroopan parlamentti on esittänyt, että Eurooppa-neuvosto aloittaa Euroopan unionin perussopimusten muutosprosessin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Olli Immonen pitää kaavailtuja muutoksia huolestuttavina, sillä ne tarkoittaisivat päätäntävallan merkittävää siirtämistä kansallisvaltioilta Euroopan unionille ja harvoille suurille jäsenmaille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Inflaatio laukkaa Suomessa lähes kuuden prosentin vauhtia, eli samalla rahalla saa merkittävästi vähemmän kuin ennen. Ongelma koskee koko Eurooppaa, ja lukuisat EU-maat ovat tehneet toimenpiteitä kansalaistensa taloudellisen ahdingon helpottamiseksi. Suomen hallituksen toimenpiteet kansalaistensa auttamiseksi ovat sitä vastoin jääneet köykäisiksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

EU:n tilastojen mukaan bensa on Suomessa nyt Euroopan unionin kalleinta. Dieselin litrahinnassa Suomi jäi kakkossijalle Ruotsin jälkeen, mutta dieselauton käytöstä perittävä vuotuinen vero on kuitenkin Suomessa Ruotsia korkeammalla tasolla. Ruotsissa on lisäksi tehty päätöksiä ajoneuvoveron palautuksista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus esitteli torstaina esityksensä valmiuslain uudistuksesta, jolla on tarkoitus varautua aiempaa tehokkaammin hybridiuhkiin, kuten toisen valtion masinoimaan laajamittaiseen turvapaikanhakijoiden maahantuloon. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ei pidä hallituksen esitystä tehokkaana keinona hybridiuhkien torjumiseksi – pikemminkin päinvastoin.  Lue lisää >