
Kansanedustaja lyttää komission ja Henna Virkkusen jättisakot X-alustalle
Kansanedustaja Onni Rostila pitää komission asettamia X:n sakkoja epäilyttävinä ja vaarallisina. Rostila kirjoittaa X:ssä, etteivät väitetyt syyt vakuuta häntä

LEHTIKUVA
X.com on yrityksen oman ilmoituksen mukaan merkittävin uutislähde jokaisessa EU-maassa. Tärkeämpi siis kuin perinteinen kaupallinen media tai julkisen palvelun yleisradioyhtiöt. Näin on kaikesta sääntelystä ja sakotuksesta huolimatta. Valtamedian ja vastamedian taistelu kuluttajien sieluista on täydessä vauhdissa murenevassa mediamaisemassa.
Miljardööri Elon Musk julisti viime sunnuntaina, että viestipalvelu X on nyt EU-maiden johtava uutislähde. Samaan hengenvetoon Musk vaati Euroopan unionin lakkauttamista ilmeisesti siksi, että EU oli määrännyt X:lle 120 miljoonan euron sakon.
Digiasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen perusteli X:n sakkoja viestipalvelu X:ssä todeten, että sakko perustuu muun muassa varmennettujen tilien sinisen tunnistusmerkin harhaanjohtavaan käyttöön sekä mainosrekisterin puutteelliseen läpinäkyvyyteen.
– Euroopan unioni ei ole DEMOkratia – kansan valta – vaan BYROkratia – vaaleilla valitsemattomien byrokraattien valta! (sic), jyrisi Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja jatkaessaan EU-kritiikkiään.
– Nämä samat 27 maata, jotka yrittävät säädellä, sakottaa ja vaientaa sen, luottavat siihen nyt enemmän kuin mihinkään perinteiseen mediaan tai valtiolliseen tiedotusvälineeseen. Tämä ei ole satua, muistuttivat Muskin kannattajat X:ssä.
Yleisradion usein haastattelema sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä siitä, kuinka vastamedia ei ole enää entisensä, koska ”sitä tuottavat ja rahoittavat myös erilaiset eliitit”.
Koivunen kysyy, ”onko Suomessa jo olemassa tai kehittymässä yhteiskunnallisten keskustelujen varjomaailma, josta journalistisen median tekijät ja kuluttajat eivät tiedä mitään? Kuka Suomessa kuuntelee ja rahoittaa millaista yhteiskunnallista keskustelua.”
Koivusen mukaan asian pitäisi kiinnostaa JSN-perussopimukseen ja itsesäätelyyn sitoutuneita medioita, ”jos ne haluavat säilyttää merkityksensä murenevassa mediamaisemassa”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kansanedustaja Onni Rostila pitää komission asettamia X:n sakkoja epäilyttävinä ja vaarallisina. Rostila kirjoittaa X:ssä, etteivät väitetyt syyt vakuuta häntä

Britannian yleisradioyhtiö BBC sai perjantaina tuomion vakavasta sääntörikkomuksesta, kun kävi ilmi, että se jätti Gaza-dokumentissaan kertomatta ohjelman kertojan olevan Hamasin virkamiehen poika.

Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Suomen tiedotusvälineet tarjoavat nykyään laajaa näkyvyyttä poliitikoille ja aktivisteille, jotka julistavat hyväksyntää laittomuuksille ja jopa rikoksille, kuten myymälävarkauksille. – Tällaista ei saisi yllyttää, oikeusministeri Leena Meri sanoo.

Mediassa esiintyvät tunnesanat ”vihamielisyys” ja ”vastaisuus” talouden sopeutuksien uutisoinnin yhteydessä ovat nykyään yleinen mielikuvavaikuttamisen tapa. Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaakin keskustelun valuneen tältä osin jo melko heikolle tasolle.

Suurella osalla suomalaisista toimittajista on vakavia henkisiä ongelmia minun ja perussuomalaisten kanssa, Jussi Halla-aho sanoo tuoreessa elämäkertakirjassaan. Toimittajien kiihko perussuomalaisia kohtaan on toisaalta voinut saada monet ihmiset kiinnostumaan perussuomalaisista.
Viikon suosituimmat

Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää