Suomi-media saa tylytystä uutuuskirjassa – Halla-ahon mukaan toimittajia vaivaa vallasta humaltuminen ja yliherkkyys

Tänään julkaistussa kirjailija Markku Heikkilän kirjoittamassa elämäkertateoksessa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kertoo muun ohella myös kulmikkaasta suhteestaan suomalaiseen mediaan.

Halla-ahon Scripta-blogiin ja oikeudenkäynteihin liittyvä mediamyrsky viitisentoista vuotta sitten vaikutti pysyvästi Halla-ahon asennoitumiseen mediaan ja varsinkin politiikasta kirjoittaviin toimittajiin. Varautuneisuus ja kriittisyys reporttereita kohtaan on säilynyt näihin päiviin saakka.

Esimerkiksi kelpaa paljon julkisuutta saanut sanailu Helsingin Sanomien toimittajan kanssa maaliskuussa 2017. Toimittaja kysyi Halla-aholta puolueen sisäisistä jännitteistä ja kertoi, että toimittajilla on tapana jakaa perussuomalaiset halla-aholaisiin ja soinilaisiin.

Halla-ahon vastaus toimittajalle on omanlaisensa ja yhä edelleen muistettava.

Toimittajia ahdistaa, kun vanhat temput eivät pure

Suurella osalla suomalaisista toimittajista on vakavia henkisiä ongelmia minun ja perussuomalaisten kanssa, Halla-aho sanoo kirjassa.

– Yksi syy lienee se, että toimittajat viettävät aikaa sisäänpäin lämpiävässä punavihreässä kuplassaan eivätkä pysty ymmärtämään, miksi joku saa uhmata heidän maailmankuvaansa ja silti olla vapaalla jalalla. Tämä on heidän mielestään epäreilua, Halla-aho hymähtää.

Halla-aho katsoo, että toimittajia vaivaa humaltuminen vallasta ja yliherkkyys.

– Toimittajat ovat hyvin vallantäyteisiä. Tämä näkyy siinäkin, miten herkkiä he ovat itseensä kohdistuvan kritiikin suhteen. Toimittajilla pitää mielestään olla valta nostaa ja tuhota poliitikkoja, ja he menevät tolaltaan, kun vanhat temput eivät tepsi minuun ja perussuomalaisiin, puhemies Halla-aho arvioi.

Hän sanoo pärjänneensä politiikassa toimittajista huolimatta ja riippumatta.

– Ehkä osittain jopa heidän ansiostaan, koska heidän kiihkonsa on saanut monet ihmiset kiinnostumaan perussuomalaisista.

Oudosta mediasuhteesta voi repiä huumoriakin

Halla-aho havaitsee, että häntä koskeva kohu-uutisointi etenee eräänlaisissa sykleissä.

– Aina, kun olen menestynyt vaaleissa tai minut on valittu johonkin tehtävään, kuten puolueen puheenjohtajaksi, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi tai eduskunnan puhemieheksi, sama lista 20 vuoden takaisista Scriptan kauheuksista kaivetaan esiin. Pöyristyneissä kolumneissa ja pääkirjoituksissa jyristään, että ”Halla-ahon kirjoituksista ei enää voi vaieta” ja ”Halla-aho ei voi enää paeta vastuutaan”. Myrsky pyörii muutaman päivän ajan.

Toisaalta Halla-aho osaa löytää jopa huumoria itsensä ja median suhteesta.

– Minua naurattaa välillä se, että tämän päivän kesätoimittajat, jotka vuorollaan pöyristyvät kirjoituksistani, eivät olleet edes syntyneet, kun ne kirjoitettiin, Halla-aho sanoo ja kertoo toisaalta ajatelleensa, että on hyötynytkin saamastaan negatiivisesta huomiosta.

– Vaikka toimittajien vihamielinen suhtautuminen ei tietenkään ole täysin normaali tilanne, siitä on suuressa kuvassa ollut minulle hyötyä. Koska myönteistä mediajulkisuutta ei ole tarjolla missään tapauksessa, minulla ei myöskään ole tarvetta tavoitella sitä, vaan voin rajoituksetta toimia politiikassa siten kuin tunnen oikeaksi.

Iltalehden Breivik-kirjoittelu epäonnistui

Jussi Halla-aho ja muut perussuomalaiset ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa median itsevalvontaelimelle eli Julkisen sanan neuvostolle (JSN). Halla-aho arvioi neuvostoa sanomalla, että se koostuu yhtäältä niistä samoista toimittajista, jotka vihaavat perussuomalaisia, mutta toisaalta neuvosto ei voi päästää aivan mitä tahansa Halla-ahoa ja perussuomalaisia koskevaa törkykirjoittelua läpi, koska sen on yritettävä varjella omaa uskottavuuttaan.

Esimerkkitapauksena Halla-aho nostaa esiin Norjan vuoden 2011 terrori-iskut, jonka jälkeen mediassa alettiin rummuttaa, että joukkomurhaaja Anders Breivik olisi kirjoituksissaan viitannut Halla-ahoon ja että tämä olisi hänen jonkinlainen oppi-isänsä. Kun Iltalehti esitti tällaisia väitteitä pääkirjoituksessaan huhtikuussa 2012 eikä Halla-ahon pyynnöstä huolimatta suostunut korjaamaan niitä, teki Halla-aho asiasta kantelun JSN:lle.

Sekä Halla-ahon että Iltalehden yllätykseksi JSN antoi asiasta langettavan päätöksen saman vuoden marraskuussa.

– Tämä päätös sai toimittajat jonkin verran muuttamaan toimintaansa. He toki edelleen julkaisivat täysin perättömiä uutisia ja väitteitä, mutta suostuivat – kiukuttelun ja uhriutumisen säestyksellä – oikaisemaan niitä, jos heitä uhkaili JSN-kantelulla, Halla-aho muistelee kirjassa.

Valeuutisten tarkoitus on herättää mielikuvia

JSN-päätöksen tarjoama pelote on Halla-ahon mukaan saanut median korjaamaan useammin perättömiä väitteitään. Toisaalta Halla-aho huomauttaa, että virheellisen tiedon korjaamisen teho ei täysin vastaa alkuperäistä virheellistä uutisointia.

Halla-aho kertoo tapauksesta, jossa Yle uutisoi itsenäisyyspäivänä, että Halla-aho olisi ollut marssimassa Hakaniemestä lähteneessä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kulkueessa. ”Tiedon” lähteenä oli Suomessa asuva venäläinen äärivasemmistoaktivisti.

– Yle toki teki sivuilleen hyvin pienen oikaisun JSN-uhkailun jälkeen, mutta mielikuvat jäävät elämään, ja se on tällaisen valeuutisoinnin tarkoituskin, Halla-aho sanoo.

Väite ehti levitä myös esimerkiksi Karjalaisen pääkirjoitukseen, josta se niin ikään oikaistiin.

Tilannetta voidaan kuvata myös käsitteellä, joka tunnetaan Brandolinin lakina. Se on käsite, jonka mukaan väärien, valheellisten tai muuten harhaanjohtavien väitteiden korjaaminen on huomattavasti vaivalloisempaa kuin virheellisten väitteiden esittäminen.