

LEHTIKUVA
Eurostat: Ruotsin työttömyys nousussa – työttömyysaste huonompi kuin Suomessa
Avoimia rajoja kannattavat poliitikot ja tutkijat ovat aina jaksaneet muistuttaa siitä, että avoimesta maahanmuuttopolitiikasta huolimatta Ruotsin talous on vahva ja työttömyysluvut ovat alhaisemmat kuin Suomessa. Eurostatin uusimpien tilastojen mukaan tähän on tullut muutos: Ruotsissa työttömyys on nousussa ja työttömyysaste on suurempi kuin Suomessa.
EU:n alaisen Eurostat-tilastotoimiston tuoreimpien tilastojen mukaan EU-maiden keskimääräinen työttömyysaste oli elokuussa 6,2 prosenttia, eli kaikkein alhaisimmillaan vuodesta 2000. Eurovaluuttaan kuuluvien maiden työttömyysaste oli selvästi korkeampi: 7,4 prosenttia.
Kaikkein alhaisimmat työttömyysasteet olivat Tsekin tasavallassa (2,0 %) ja Saksassa (3,1 %).
Ruotsi EU:n pohjasijoilla työttömyydessä
Ruotsalainen Expressen-lehti huomauttaa pääkirjoituksessaan, että Ruotsi on yksi niistä kolmesta EU-maasta, joissa työttömyys on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna (6,3:sta 7,1 prosenttiin). Vieläkin huolestuttavampana Expressen pitää sitä, että Ruotsi on sijalla 24 kaikkiaan 28:n EU-maan joukossa. Toki Ruotsi on vielä kaukana Espanjan (13,8 %) ja Kreikan (17 %) surkeista työttömyysluvuista.
Suomen työttömyysaste (6,8 %) on elokuun tilastossa alhaisempi kuin Ruotsin, vaikka Suomi kuuluu eurovaluuttaan.
Punavihreillä ei ratkaisua maahanmuuton ongelmiin
Pääministeri Stefan Löfvenin hallitus asetti tavoitteekseen, että Ruotsin työttömyys olisi EU:n alhaisin vuonna 2020. Expressen pitää tilastojen osoittamaa työttömyyden nousua valtavana mahalaskuna Löfvenin haaveille. Lehti toteaa, että Ruotsiin kohdistunut poikkeuksellisen suuri maahanmuutto on vaikuttanut ratkaisevasti työttömyyden kehitykseen.
Mutta samalla Expressenin pääkirjoitustoimittaja korostaa, että suuri maahanmuutto on ollut täysin tietoisen politiikan tulos. Punavihreä hallitus on jatkuvasti vakuuttanut, että heiltä löytyvät ratkaisut turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen aiheuttamiin haasteisiin. Mutta ratkaisuja ei löytynytkään.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti äskettäin esille Ruotsin maahanmuuttopolitiikan varoittavana esimerkkinä, jota Suomen ei pidä seurata. Ruotsissa on jo pitkään pyritty hämärtämään humanitaarisen ja työperäisen oleskeluluvan välistä rajaa. Tällaisen menettelyn seuraukset julkiselle taloudelle ovat tietenkin tuhoisat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra torjuu valtiovarainministeri Lintilän esityksen: ”Kestävyysvajetta tai muitakaan julkisen talouden haasteita ei voi korjata työperäisellä maahanmuutolla”

Koskenkylä: Hallituksen työllisyystoimet heikkoja, kommunikointi ristiriitaista – väittää leikkaavansa yritystukia, mutta lisää palkkatukea, joka on yritystukea

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten huolet samansuuntaisia: Huolina on maahanmuutto, terrorismi ja taloustilanne

Halla-aho varoittaa Ruotsin mallin seurauksista: ”Arvatkaa, kuka ei voita?”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Vauhti senkun kiihtyy – joka viides Ruotsissa asuva syntynyt ulkomailla
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












