Artikkeli kuva

Aliisa Piirla

Rekisteröitynyt kerjäläinen = työperäinen kerjäläinen

28.03.2014 |16:12

Jos ulkomaalaisten kerjääminen yritetään estää rekisteröintipakolla, on seurauksena uusi ryhmä työperäisiä maahanmuuttajia. Näin se käy: Kun kerjäläinen rekisteröityy kerjäläiseksi, tulee hänestä samalla rekisteröitynyt tulonhankkija.  Suomessa lähtökohtaisesti kaikki ansaintatoiminta on veronalaista. Jos esimerkiksi Romanian romanit rekisteröityvät kerjäläisiksi, heistä tulee myös verovelvollisia ja se tuo heille työperäisen maahanmuuttajan statuksen.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että kerjäystoiminnan alkaessa heidän mukanaan olevat ja Romaniassa olevat lapsensa saavat oikeuden lapsilisiin ja Romaniassa alle kolmevuotiaitten lasten kotihoito avaa suomalaisen kotihoidon tuen.  Jos kerjäläinen tulee EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta, saa rekisteröitynyt kerjäläinen suomalaisen sosiaaliturvan neljän viikon kerjäämisen jälkeen. Tällöin hänen mukanaan tulleet lapset saavat suomalaista lapsilisää. Tämän mahdollistaa tammikuussa käyttöönotettu yhdistelmälupadirektiivi.

Lakeja ja lakiesityksiä pitää muistaa katsoa myös siltä kannalta, mitä niiden voimaantulo saa aikaan.

Maria Tolppanen
Kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi