Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa

06.02.2026 |19:58

Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Poliisi on kertonut tutkivansa Vantaalla kerrostalossa syttynyttä räjähdysmäistä tulipaloa murhan yrityksenä ja törkeänä tuhotyönä, kertoo Iltalehti. Rappukäytävässä riehunut palo aiheutti sankan savun ja koko rakennuksen asukkaat evakuoitiin.

Somessa asiasta on kohistu jo jonkin aikaa. ”Kas, poliisin tiedotustilaisuus lipsautti vahingossa, että tämä tulipalo liittyikin katujengien välienselvittelyyn, jossa lopulta koko kerrostalo paloi maan tasalle”, kerrotaan viestipalvelu X:ssä.

Tuttu ilmiö Ruotsista

Rikosylitarkastaja Markku Heinikari kertoi 23.1. medialle, että tulipalossa oli kyse polttopulloiskusta. Media ei välttämättä tullut kertoneeksi sitä kansalaisille.

Heinikari käytti Korson tulipaloa Iltalehden mukaan esimerkkinä siitä, kuinka järjestäytyneet rikollisryhmät käyttävät alaikäisiä huume- ja väkivaltarikosten tekemiseen. Ilmiö on tuttu Ruotsista.

On kulunut vain reilu kuukausi siitä, kun huippuhiihtäjä Vilma Nissinen sai aikaan pienimuotoisen kohun kuvaamalla Vantaan Hakunilaa ”Suomen Mogadishuksi” jossa saattaa sattua ja tapahtua ”kaikenlaista”.

Polttopulloisku-uutinen osuu sattumalta samaan ajankohtaan kuin tasavallan presidentti Alexander Stubbin ”Tätä Suomi tarvitsee” -hehkutus Vantaan kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Stubbin näkemystä on ihmetelty laajasti kansan keskuudessa.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia: ”Emme halua raiskaajia, pedofiileja tai jengipomoja Ruotsista Mogadishun kaduille”

06.10.2025 |09:14
Suomen uutiset logo

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos

27.01.2026 |16:30

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
8.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa

03.02.2026 |10:18

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää