

Poliiseja Lauttasaaressa Helsingissä 23. elokuuta 2022. Itälahdenkadun ja Nahkahousuntien risteyksessä oli noin tunnin kestänyt poliisioperaatio, jonka aikana etsittiin vaarallista, aseistautunutta henkilöä. / LEHTIKUVA
Pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäilty nuorisojoukko herättää huolta ja kuumotusta Helsingin ”onnellisten saarella”
Lauttasaari on eräs halutuimpia asuinalueita Helsingissä. Sen havaitsee vaikkapa tutkimalla asuntojen hintoja tällä tulotilastojen ylimpiä desiilejä vilisevällä ”onnellisten saarella”. Mutta maan alla kiemurtelee käärme, joka sitoo lintukodon muun pääkaupunkiseudun todellisuuteen.
Lauttasaarta on piinannut elokuusta alkaen uhkaavasti käyttäytynyt, pahoinpitelystä ja ryöstöstä epäilty nuorisojoukko. Uhreina ovat olleet lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset ovat saaneet uhkailusta osansa, kirjoittaa Lauttasaari-lehti.
Kauhua herättävä porukka ei lauttasaarelaisten mukaan ole paikallisia, vaan metron muualta tuomia. Ainakin osan nuorista kerrotaan olevan lähtöisin Itä-Helsingistä tai Espoosta. Osan nuorista kerrotaan olevan maahanmuuttajataustaisia ja jopa täysi-ikäisiä.
”Ryöstävät ja hakkaavat viattomia”
– Onhan se aikamoinen shokki, että yhtäkkiä Lauttasaareen tulee henkilöitä, jotka eivät asu täällä, ja ryöstävät ja hakkaavat viattomia ihmisiä, kertovat IS:n haastattelemat lauttasaarelaistytöt.
Lauttasaari-lehden mukaan nuorisojoukko oli noussut metroon Ruoholahdessa ja jäänyt pois Lauttasaaren metroasemalla. Rullaportaissa osa joukosta oli pukenut ylleen maskit ja lähtenyt seuraamaan kotiinsa kiirehtiviä lapsia.
Yksi lapsista oli ryöstetty ja pahoinpidelty. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Poliisi sai osan joukosta kiinni ja yhdeltä epäillyistä löydettiin veitsi.
Tunteet pinnalla, ymmärrettävästi
Lauttasaarelaisten omissa suljetuissa someryhmissä lähiössä tapahtuneet törkeydet ovat tietysti puhuttaneet ankarastikin. Poliisikin viestii somessa nykyistä läsnäoloaan alueella koittaen rauhoittaa asukkaiden oikeutettua huolta ja ärtymystä.
Osa väestä on turhautunut poliisin ”selvittää ja selvittää” -asenteeseen. Rikollisten ymmärtäminen sekä pahantekijöiden syvällisten parannuskeinojen vatvominen ei välttämättä auta akuutissa hädässä.
Somesta kumpuaa toki esiin myös maassamme yhä harvinaisemmaksi käyvä käyttäytymismalli: ihmiset aidosti välittävät toisistaan ja asuinalueestaan. Lauttasaaren väestöprofiili selittänee senkin, että kommunikointikykyä sekä -halua ja viestintäkanavien käyttötaitoa riittää.
Sama kaiku on askelten
Poliisin tiedossa on, että Lauttasaaressa on havaittu toisten nuorten uhkailua ja seuraamisesta sekä muuta häiriköintiä. Poliisin tietojen mukaan alueella on aiheuttanut huolta noin 15–17-vuotiaiden nuorten ryhmä.
– Vastaavaa nuorten liikehdintää ja häiriökäyttäytymistä on kaikkialla Helsingissä. Lauttasaari ei nouse erityisesti esiin poliisitehtävien tai rikosilmoitusten perusteella. Ymmärrämme, että tilanne aiheuttaa huolta ja turvallisuuden tunne heikkenee jokaisesta häiriöstä tai muusta tapahtumasta, sanoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisin ennalta estävästä toiminnosta laitoksen tiedotteessa.
Kaltereita ja katupartioita
Huolestuneet vanhemmat ovat kuitenkin varustaneet katupartioita turvaamaan katujen ja rantojen rauhaa. Toki somessa näkee kovempiakin ehdotuksia. Poliisi näkee positiivisena sen, että vanhemmat seuraavat aktiivisesti tilannetta. Katupartiot eivät kuitenkaan ole oikea tie:
– Sellaiset puheet, että nyt faijat katupartioon ja pannaan tyypit kuriin, niin se ei ole koskaan ratkaisu, eikä ole näissäkään tapauksissa, komisario Nissinen kertoo Verkkouutisille.
Poliisi muistuttaa, että mahdollisesta häiriökäyttäytymisestä ja rikosepäilyistä kuuluu ilmoittaa heti hätäkeskukseen. On tärkeää, että poliisipartio saadaan paikan päälle selvittämään tilannetta. Minkäänlaisiin muihin omiin toimenpiteisiin ei kannata ryhtyä, koska asiassa voi syyllistyä itse rikokseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- katupartio Katja Nissinen liikehdintä viestintäkanavat kommunikointikyky väestöprofiilli roadman-kulttuuri Lauttasaari maahanmuuttajataustainen jenginuoriso lähiö häiriökäyttäytyminen katuväkivalta metro rikosepäily ryöstö rikosilmoitus hätäkeskus rikollisjengit Jengirikollisuus Some Pahoinpitely Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa lopettaa haitallisen maahanmuuton ja vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista – vanhat puolueet jatkaisivat jengirikollisten kotouttamista

Jengirikollisuus jatkaa kasvuaan, koska todellisuudessa ryöstöistä ja väkivallasta ei koidu nuorille seuraamuksia – Halla-aho: ”Päästävät räkänaurun ehdollisille tuomioille”

Sisäministeri Mari Rantanen: “Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”

Vigelius: Suomeen eivät jatkossakaan ole tervetulleita Isis- tai katujengiosaajat

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

Vasemmistoliiton kummallinen käsitys nuorisosta: Ei saa hätistellä töihin, ei saa tarkastaa matkalippua

Yli puolet Ruotsin kunnista kärsii sosiaalisesta dumppauksesta – taantuville alueille jää käteen mustapekka

Turvallisella ympäristöllä yhä enemmän kysyntää – jengirikollisten uhka synnyttää aidattuja ja vartioituja asuinalueita
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.

Forssan seudun Perussuomalaiset Forssan Lehdessä: Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa?
Forssan seudun Perussuomalaiset kertovat Forssan Lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan lukeneensa hieman kummastellen, kun Forssan Lehti käytti perussuomalaisista nimitystä trollitehdas (FL 8.2.). Pääkirjoitukset ovat nimettömiä ja edustavat aina joko toimituksen tai ainakin lehden virallista kantaa, joten on helppo päätellä tulevistakin pääkirjoituksista, millä asenteella lehti suhtautuu perussuomalaisiin. Koska Forssan Lehti ei ehtinyt tai halunnut tutustua perussuomalaisten vaaliohjelmiin tai Riikka Purran kommentteihin niistä, avaavat Forssan perussuomalaiset mielipidekirjoituksessaan sitä, mistä asioissa on kyse.