

LEHTIKUVA
Ronkainen: Lääke hoitajapulaan ei tule ulkomailta
Vanhustenhoitokohussa ryvettyneet yksityiset toimijat ovat alkaneet aggressiivisesti rekrytoida hoitohenkilökuntaa. Ainakin Attendo onkin julkisesti sitoutunut palkkaamaan ja vakinaistamaan enemmän hoitajia.
– Uskon, että kyseessä on hätä saada asiat kuntoon ennen kuin lisää paljastuksia syntyy ja yksiköitä suljetaan. Nyt esiin tulleet tapaukset lienevätkin olleet vain jäävuoren huippu, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.
Jopa vasemmisto hamuaa halpatyövoimaa
Ronkaisen mielestä on hyvä, että kohu ja julkisuudessa käydyt puheet hoitajamitoituksen korotuksesta ovat saaneet hoivabisneksen hankkimaan lisää hoitohenkilökuntaa.
– Lakiin tulisi hakata 0,7 hoitajan mitoitus yhtä hoidettavaa vanhusta kohti. Samalla kuitenkin huoli hoitajien riittävyydestä nousee esiin. Kokeneiden hoitajien houkuttelua voi tapahtua paremmilla työoloilla tai suuremmalla rahallisella korvauksella. Toivottavasti kilpailun ansiosta hoitajien palkat lähtisivätkin hienoiseen nousuun.
– Hoitajapulan ensisijainen helpotuskeino työnantajapuolelta tai monella poliittisella toimijalla ei kuitenkaan ole alan houkuttelevuuden lisääminen. Esimerkiksi tällä vaalikaudella tarveharkinnan poistoa ovat ajaneet kokoomuksen, SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton muodostama ”epäpyhä allianssi”. Taloustieteen professori Matti Virén ihmetteleekin, miksi ”työväenpuolue” vasemmistoliitto haluaa polkea palkkoja halpatyövoiman sallimisella, Ronkainen ihmettelee blogissaan.
Hoitajatuonti ulkomailta kävi kalliiksi
Ronkainen kirjoittaa, että Helsingin Sanomien mukaan jo nyt vanhustenhoidossa on paljastunut, että ulkomaalaista työvoimaa on käytetty härskisti hyväksi.
– Esperi Caren johto pääkaupunkiseudulla suosi vieraskielisiä sijaisia, sillä he eivät ole yhtä hyvin perillä työlainsäädännöstä kuin suomalaiset. Sijaiset saattoivat tehdä silpputyövuoroja, jossa aamuun tultiin kahdeksi tunniksi ja iltaan taas kahdeksi tunniksi lisää.
– Tehy selvitti jo vuosikymmenen alussa, että silloinen hoitajatuonti Filippiineiltä kävi Suomelle kalliiksi. Samaan aikaan 30 000 suomalaista koulutettua hoitajaa oli vaihtanut alaa, sillä palkka ei vastannut työn fyysistä ja henkistä kuormittavuutta. Lääke hoitajapulaan, ja muidenkaan alojen työntekijäpulaan, ei löydy ulkomailta. Työstä tulee saada kunnon korvaus ja erityisesti hoitotyö tulisi nostaa sellaiseen asemaan ja arvoon, johon se kuuluisi, Ronkainen painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitajapula Esperi Care hoitajamitoitus halpatyövoima Jari Ronkainen Vasemmistoliitto vihreät SDP Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Onko hoitajan palkka ja eläke tabu – perussuomalaisten kysymys jäädytti peruspalveluministerin kyselytunnilla

Halla-aho: Elinkeinoelämän vaatimukset saatavuusharkinnan poistamisesta perustuvat yksiselitteiseen valehteluun

Suomen perusta tutki: Työvoiman saatavuusharkinnan poistamisessa häviäjiä olisivat julkinen talous sekä matalapalkka-alalla työskentelevä duunari

Halla-aho Ylen Ykkösaamussa: Halpatyövoimaa, haittamaahanmuuttoa, ilmastoposeerausta, ylimielistä lainvalmistelua – ”Tämä hallitus on ilmeisesti ajatellut, että se voi tehdä mitä haluaa”

Juvonen: Anestesialääkärin ja -hoitajan kamelin selkä katkesi – henkilöstöpulan ja väsymyksen juuret syvällä

Juvonen: Ulkomailta haettu hoitaja on entistäkin alipalkatumpi hoitaja
Viikon suosituimmat

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











