

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen oikaisee Ylen A-teemassa esitettyä väitettä: ”Väite on törkeä ja täysin perätön”
Perussuomalaisten kansanedustaja, Ylen hallintoneuvoston jäsen Jari Ronkainen suivaantui A-teema-ohjelmassa (17.5.) esitetystä väitteestä, jonka mukaan hän ja kansanedustaja Olli Immonen ovat sanoneet haluavansa puuttua Ylen ohjelmasisältöön.
– Ohjelmassa käsiteltiin Ylen riippumattomuutta poliittisesta ohjauksesta, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon Terrafame-uutisoinnista nousseen kohun. Hämmästyttävää kuitenkin oli, että haastatellessaan Yleisradion hallintoneuvoston perussuomalaista puheenjohtajaa Kimmo Kivelää toimittaja Annika Damström väitti, että hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet, allekirjoittanut ja Olli Immonen, ovat sanoneet haluavansa vaikuttaa Ylen ohjelmasisältöihin. Väite on törkeä ja täysin perätön!
Syyttäminen painostuksesta naurettavaa
Ronkainen myöntää moittineensa Ylen tiedonvälitystä arvovärittyneeksi ja yksipuoliseksi sekä toivoneensa, että se vastaisi Yleisradion julkilausuttuja arvoja eli tasa-arvoa, sananvapautta ja korkeatasoista journalismia.
– Olen ainoastaan kehottanut Ylea noudattamaan journalistien itsensä laatimia eettisiä ohjeita, joten syyttäminen poliittisesta painostuksesta on naurettavaa, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
Sisältöä saa arvioida
Ronkainen toteaa, että häntä on aikaisemminkin arvosteltu julkisuudessa siitä, että hän on ottanut hallintoneuvoston kokouksissa ja keskusteluissa esiin Ylen sisällöllisiä seikkoja.
– En kuitenkaan näe minkäänlaisena ongelmana sitä, että hallintoneuvoston jäsenet tuntevat ja käyvät läpi Ylen toimintaa. Neuvoston lakisääteisenä tehtävänä on valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi ja arvioida palveluiden sekä toimintojen suhdetta siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin. Tämähän olisi mahdotonta, jos sisältöjä ei arvioinnissa sivuttaisi.
”Olemme olleet aktiivisia”
Ronkainen muistuttaa, että hallintoneuvoston kokouksissa on läsnä Ylen ylin johto, joka mahdollistaa luontevan kanavan ottaa asioita esille.
– Perussuomalaiset eivät suinkaan ole ainoita, jotka nostavat asioita keskusteluun, vaikka voidaankin myöntää, että olemme olleet sen suhteen aktiivisia, Ronkainen toteaa.
Ronkainen olisi toivonut, että A-teemasta olisi oltu häneen yhteydessä ja annettu mahdollisuus ottaa kantaa ”ilmaan heitettyihin väitteisiin”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Ylen uutisointi tarkoituksenmukaista ja vääristelevää – ”Toimittajien on kestettävä kritiikkiä omista journalistisista valinnoistaan”

Luottamus Ylen riippumattomuuteen ja luotettavuuteen notkahti – ”Vääristelee tietoja ja pimittää rahankäyttöä”

Ronkainen: Ylen ohjelmaostot muutaman henkilön käsissä – ”Jääkö toinen totuus kertomatta?”

Olli Immonen ja Jari Ronkainen tyytyväisiä Ylen toiminnan supistuksiin – ”harppaus oikeaan suuntaan”

Elomaa ja Hakkarainen: Ylen poliittinen riippumattomuus varmistettava – ”Ihmisten ajattelun ja mielipiteiden ohjailu on turhaa”

Hakkaraisen tiukka linjaus Ylestä: ”100-150 miljoonaa budjetista pois, ruotsinkielistä ohjelmistoa karsittava, monikulttuurisuuden tukeminen poistettava Yle-laista”

Rahoitus ja tehtävät hiertävät Yle-työryhmää – Hakkarainen: Monikulttuurisuus ja hömppä pois

STT ryhtyi Ylen vahtikoiraksi: Epäili helsinkiläisopettajaa vihapuheesta – päätoimittaja: ”Nyt lopetetaan tämä puhelu”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









