Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa ja Hakkarainen: Ylen poliittinen riippumattomuus varmistettava – “Ihmisten ajattelun ja mielipiteiden ohjailu on turhaa”

09.03.2017 |14:26

Mediassa on liikkunut huhuja, joiden mukaan erityisesti perussuomalaiset haluaisivat puuttua suoraan Ylen toimitukselliseen sisältöön.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys Ylen hallintoneuvoston roolin selkeyttämisestä on kaikkien puolueiden yhdessä muodostama ja hyväksymä. Puolustamme Ylen riippumattomuutta, sanoo perussuomalaisia työryhmässä edustanut kansanedustaja Ritva Elomaa.

– Hallintoneuvosto ei tule millään tapaa vaikuttamaan ohjelmien sisältöön. Sen rooli on selkeästi rajattu Yleisradiota koskevassa laissa. Jatkossa hallintoneuvostolla voisi olla mahdollisuus kuulla esimerkiksi asiantuntijoita koskien yhtiön toimintaa. Yle tulee ehdottomasti pitää poliittisesti riippumattomana.

“Hella Wuolijoen haamu pitää ajaa pois”

Ylen parlamentaarisen työryhmän jäsenenä toiminut Teuvo Hakkarainen kertoo kansalaisilta tulevan paljon palautetta Ylen poliittisesta riippumattomuudesta.

– Usein toimitustyöstä välittyy sellainen vaikutelma, että aihevalinta tai painotus eivät ole puolueettomia. Nykypäivänä tietoa on rajattomasti saatavilla, joten ihmisten ajattelun ja mielipiteiden ohjailu on turhaa. Hella Wuolijoen haamu pitää ajaa Yleltä pois. On tärkeää, että veronmaksajien kriittisiäkin mielipiteitä tuodaan esille. Maksavathan he Ylen toiminnan, Hakkarainen sanoo.

“Parantamisen varaa on”

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ilmoitti eilen, että Ajantasa-radio-ohjelmassa aletaan keskustella viikoittain Ylen journalismista yleisön kanssa.

– Tämä on hyvä avaus, joka voi lisätä kansalaisten luottamusta Yleä kohtaan. Vaikka valtaosa suomalaisista luottaa edelleen yhtiön uutisointiin, parantamisen varaa aina on. Yle on koko kansan media. Se ei saa olla hallituksen, opposition eikä minkään yksittäisen puolueen äänitorvi, Elomaa toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää