

8-vuotias Nojoud Muhammad Nasser yritettiin pakkonaittaa 30-vuotiaalle jemeniläismiehelle. / LEHTIKUVA
Ruohonen-Lerner: Tyttöjä suojeltava pakkoavioliitoilta
Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin tiistaina lapsiavioliitoista. Girls not brides –verkoston mukaan maailmassa elää 700 miljoonaa naista, jotka ovat avioituneet alle 18-vuotiaana.
Islamilaisissa maissa avioliittoikä on yleisesti 10-18 vuotta, mutta esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Jemenissä ei ole alaikärajaa.
– Itse kannatan täydestä sydämestäni lapsiavioliittojen lopettamista. Euroopassa ei voida enää sulkea silmiä lapsiavioliitoilta monikulttuurisiin arvoihin vedoten, sanoo perussuomalaisten europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner.
– Korostin omassa puheenvuorossani, että Eurooppaan saapuvilta on edellytettävä samanlaista ihmisoikeuksien kunnioitusta kuin eurooppalaisilta itseltään. Useissa puheenvuoroissa otettiin esille lapsivaimojen synnytyksiin liittyvät pysyvät ja vakavat vammat, samoin niihin liittyvät kuolemat. Pikkutytöt eivät ole kypsiä raskauksiin ja synnytyksiin!
Suomestakin lähetetty alaikäisiä pakkonaitettavaksi
Ruohonen-Lerner painottaa, että alaikäisten lasten suojelu pakkoavioliitolta pitäisi olla itsestäänselvyys aina ja kaikkialla.
– Suomestakin on lähetetty alle 18-vuotiaita maahanmuuttajataustaisia tyttöjä heidän vanhempiensa entisiin kotimaihin pakkonaitettavaksi. Tämä on täysin tuomittavaa toimintaa, jolta viranomaiset eivät saa sulkea silmiään. Nämä pakkoavioliitot pitäisi julistaa pätemättömiksi ja niiden järjestelijät pitäisi saada telkien taakse.
– Lapsiavioliittojen estäminen on vaikuttava keino edistää pitkällä aikavälillä myös kehitysmaiden kehitystä ja padota pakolaistulvaa kestävästi. Tyttöjen koulutus on niitä harvoja tekijöitä, jotka on tutkimuksissa havaittu yli sukupolvien vaikuttavaksi investoinniksi köyhyyden vastaisessa taistelussa, Ruohonen-Lerner toteaa.
Ruohonen-Lerner huomauttaa, että lapsiavioliitot, vähäinen koulutus ja nopea väestönkasvu ovat sidoksissa toisiinsa.
– Onneksi jokainen meistä voi vaikuttaa lahjoittamalla rahaa järjestöille kuten Kirkon Ulkomaanavulle, joka kanavoi varoja mm. tyttöjen koulutukseen.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen: Monikulttuurisuus ei toimi – ”Sharia-laki tai pakkoavioliitot eivät kuulu Suomeen”

Ruohonen-Lerner: Nollatoleranssi tyttöjen sukupuolielinten silpomiselle
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.