

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Saksa kaivaa homeisista DDR-varastoista ohjuksia Ukrainaan – kolmasosa käyttökelvottomia
Saksan hallitus on hyväksynyt Strela-ilmatorjuntaohjusten lähettämisen Ukrainaan. Asiassa on vain yksi pieni mutta: ainakin kolmasosa DDR:n aikaisista ohjuksista on täysin käyttökelvottomia. Homeisissa varastoissa kymmeniä vuosia lojuneet ohjukset joudutaan tarkastamaan ennen Ukrainaan lähettämistä.
Ukrainaan lähdössä olevat Strela-2-ilmatorjuntaohjukset ovat peräisin DDR:n kansanarmeijan varastoista. Lahjoitettavia Strela-ohjuksia on kaikkiaan 2700.
Kuusikymmentäluvulla kehitetty Strela-2 on neuvostovalmisteinen olalta laukaistava lähi-ilmatorjuntaohjus, jota myös Suomen armeija on käyttänyt viime vuosituhannella nimellä ItO 78. Ase on varmasti entuudestaan tuttu myös monelle vanhemman polven ukrainalaissotilaalle.
Käyttökiellossa Saksassa jo vuodesta 2012
Ongelmaksi on kuitenkin noussut se, että DDR:n aikaiset ohjukset ovat ainakin 35 vuotta vanhoja. Ne laitettiin Saksassa käyttökieltoon jo vuonna 2012 ajopanoksessa ilmenneiden mikromurtumien ja hapettumisen takia, kertoo Bild-lehti.
Kun ohjusten puisia laatikoita alettiin kaivaa varaston perukoilta, ne olivat niin sankassa homeessa, että laatikoita kantavien sotilaiden terveysturvallisuus oli vaarassa. Alustavassa tarkastuksessa havaittiin, että noin kolmasosa ohjuksista on käyttökelvottomia.
Enemmän vaaraa käyttäjälle?
Ennen Ukrainaan toimittamista puolustusmateriaalilaitoksen tarkastajien on tutkittava ohjukset varmistaakseen, että niistä ei ole käyttäjälleen enemmän vaaraa kuin viholliselle. Strelojen toimitus Ukrainaan tulee siis viivästymään jonkin verran.
Onneksi Saksa ehti jo viime viikolla toimittaa Ukrainaan 500 modernia Stinger-ilmatorjuntaohjusta. Kuten Suomen Uutiset aiemmin kertoi, Saksassa on Ukrainan tilanteen takia alettu kiivaasti keskustella yleisen asevelvollisuuden palauttamisesta ja puolustusmäärärahojen lisäämisestä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Venäjän uhkaus: Avaruudesta romahtaa 500 tonnia rautaa USA:n tai Euroopan päälle – maailman rikkain mies ilmoitti yhdellä sanalla ja kuvalla estävänsä suurtuhon

Halla-aho: Venäjä on laajentumishaluinen ja pidäkkeetön gangsterivaltio

Saksassa on alettu keskustella yleisen asevelvollisuuden palauttamisesta

Halla-aho toivotti voimaa Ukrainan kansalle: Venäjän hallinto on rikollinen niin moraalisesti kuin myös kansainvälisen lain silmissä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














