

LEHTIKUVA
Saksan konservatiivit napit vastakkain maahanmuuttopolitiikasta
Saksan kristillisdemokraatit CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU ajautuivat mittavaan kriisiin maan maahanmuuttopolitiikasta. CSU haluaa käännyttää turvapaikanhakijoita maansa rajoilla tietyissä tapauksissa. CDU haluaa EU-maiden päätyvän yhteiseen ratkaisuun. Ensi maanantaina puolueet setvivät omissa ryhmissään asiaa lisää. Edessä on arvattavasti luvassa uusia yhteenottoja.
CSU:n puheenjohtaja ja Saksan sisäministeri Horst Seehofer on laatinut ”mestarisuunnitelman” maan pakolaiskriisiin. Maan rajoilla käännytettäisiin pois kaikki sellaiset turvapaikanhakijat, jotka on jo rekisteröity jossain muussa EU-maassa tai hakija on saanut Saksasta jo kielteisen päätöksen.
CDU:n puheenjohtaja ja maan liittokansleri Angela Merkel ei halua Saksan tekevän yksipuolisia ratkaisuja, koska hän arvelee niiden vain vaikeuttavan eurooppalaisen ratkaisun löytymistä. Merkel pelkää, että Seehoferin linjaukset johtaisivat vain Schengen-sopimuksen murenemiseen.
Rintamalinjat pitivät
Molempien puolueiden parlamenttiryhmät vetäytyivät torstaina useaksi tunniksi setvimään ristiriitaista sotkua. Toimittajien hämmästykseksi CDU ei tiedottanut keskusteluistaan mitään. Puolueen nuorisojärjestön johtaja Paul Ziemiak tosin kertoi puolueen seisovan Merkelin takana. CSU ilmoitti olevansa sataprosenttisesti Seehoferin esityksen takana.
Kiistapuolueiden parlamenttiryhmien johtajat tapaavat niin ikään maanantaina keskustellakseen tilanteesta.
Merkel esitti kompromissina, että Seehoferin linjauksesta voidaan toteuttaa rajakäännytykset Saksasta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta henkilöiltä. Seehoferin linjaus noudattaa Dublin-sopimusta oli kuitenkin liikaa. Arvattavasti Italia tai Kreikka närkästyisivät tästä.
Merkel halusi kaksi viikkoa aikaa hakea yhteistä ratkaisua. EU-maiden johtajat kokoontuvat 28.-29.6. puimaan muun muassa Euroopan maahanmuuttokriisiä. Baijerin aluejohtaja Markus Söder (CSU) ei ymmärrä odottelua. Hän ihmettelee, miten Merkel voisi löytää kahdessa viikossa ratkaisun ongelmaan, johon ei ole kolmessa vuodessakaan ilmaantunut ratkaisua.
Seehofer voi toimia omin päin
Seehofer kertoi, että hän ajaa esittämänsä uudistukset lävitse vaikka ilman Merkelin suostumusta sisäministerin valtuuksillaan. Mikäli Merkel vastustaa Seehoferin toimia, joutuisi hän tuolloin ikävään tilanteeseen. Hän voi joutua jopa erottamaan Seehoferin.
Riskinä on, että CSU vetäytyisi hallituksesta. Ilman CSU:n edustajia CDU:lla ja sosiaalidemokraateilla (SPD) hallituksella ei ole enemmistöä. Se olisi siten raskas isku laajasti arvostetulle Merkelille ja hänen hallitukselleen.
CSU käyttää savuverhoa
SPD kertoi seuraavansa hallituskumppaniensa kiistaa tyrmistyneenä. Puolue kertoi tukevansa hallitusohjelmaa.
Oppositiopuolueiden reaktiot Saksan hallituskriisiin vaihtelevat. Liberaalidemokraatit (FDP) arvelee, että pienen nahistelun jälkeen puolueet hakevat jonkinlaisen kompromissin.
Vaihtoehtopuolue AfD arveli, että CSU yrittää vain käydä linjauksillaan vaalikampanjaa. Baijerissa käydään lokakuussa aluevaalit. CSU haluaisi pitää enemmistön aluevaalienkin jälkeen. AfD:n mukaan CSU pyrkii vain patoamaan äänestäjäpakoa kopioimalla AfD:n teesejä. Puolue muistutti, että alkuperäinen vaihtoehto on AfD.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan sisäministeri valmis eroamaan – CSU taivutti ministerin kriisikokoukseen
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää