

LEHTIKUVA
Sauli Niinistö tyrmää kirjaväitteet – vihjaako umpivasemmistolaisen Into Kustannuksen asenteellisuudesta?
KOMMENTTI | Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tyrmää uutuuskirjan väitteet siitä, että hän olisi painostanut Fortumia Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen. Niinistön blogikirjoitus sisältää huomionarvoisen kohdan.
Niinistö kirjoittaa (korostukset toimituksen):
Katson kuitenkin aiheelliseksi oikaista Into Kustannuksen julkaiseman kirjan pohjalta julkisuuteen laajasti levinnyttä kahta väitettä.
..
Into Kustannuksen julkaiseman kirjan pohjalta on lisäksi väitetty, että olisin painostanut Fortumia osallistumaan Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen. Väite on käsittämätön. Sen tueksi ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa. En ole millään tavalla ollut vaatimassa Fortumia mukaan hankkeeseen.
Asia on puitu perusteellisesti jo tuoreeltaan vuonna 2015, jolloin hallitusta moitittiin samasta kuin minua nyt. Elokuussa 2015 silloinen elinkeinoministeri Olli Rehn vastasi Vasemmistoliiton kansanedustajan kirjalliseen kysymykseen seuraavasti: ”Hallitus ei ole painostanut Fortum Oyj:tä lähtemään mukaan Fennovoima-hankkeeseen. Valtioneuvoston jäsenet ja Fortum Oyj:n johto ovat käyneet tästä ajankohtaisesta hankkeesta informoivaa keskustelua.”
Niinistö päättää bloginsa: ”Sanottakoon selvästi: en ole painostanut mitään tahoa tai henkilöä Fortumin Fennovoima-päätökseen liittyen.”
Miksi viittaus Into Kustannukseen?
Miksi Niinistö nosti kustantajan esille kahdesti?
Ehkä siksi, koska Into Kustannus on tunnettu umpivasemmistolaisesta tuotannostaan. Kustantamo pukkaa tasaisella tahdilla ulos kirjallisuutta, jossa vihervasemmistolainen maailmankuva on ainoa oikea, ja kaikki muut vaihdoehdot esitetään vähemmän mairittelevassa sävyssä.
Into Kustannus perustettiin 2007 Voima-lehden viereen. Se on Voima-lehteä kustantavan Voima Kustannus Oy:n tytäryhtiö.
Molempien yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana toimii Hannu Paloviita. Into Kustannuksen toimitusjohtajana toimii Jaana Airaksinen, joka on Voima-lehden entinen päätoimittaja ja nykyinen hallituksen jäsen. Yhtiöiden hallinnossa [1, 2] toimivat niin ikään Voima-lehden ex-päätoimittaja Tuomas Rantanen sekä Heikki Hiilamo, joka kuuluu myös Innon omistajiin. Hallinnoissa on paljon muitakin päällekkäisyyksiä.
Into Kustannuksen ylin johto ei juuri poikkea Voima-lehden vastaavasta.
Lienee turvallista olettaa, että vasemmistotaustaisten kansalaisaktivistien yhtä aikaa perustamien lehti- ja kirjakustantamojen yhteiskunnallinen tarkoitus ei sanottavasti poikkea toisistaan. Entä niiden lopputuotteiden välittämä totuusarvo?
Jos Voima-lehti kirjoittaisi jutun kokoomustaustaisesta presidentistä, jokainen järjissään oleva lukija tulkitsi tekstin poliittisesti motivoiduksi.
Jokainen voi tykönänsä pohtia, muuttuuko vasemmistolainen teksti yhtään sen luotettavammaksi, jos se tulostetaan lehden sivujen sijaan kirjan kansien väliin.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tuomas Rantanen Jaana Kristiina Airaksinen Hannu Tapani Paloviita Into Kustannus Heikki Hiilamo Media bias Sauli Niinistö Vasemmisto
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.