

Aleksi Tuomola
Sauli Niinistö väläyttää rajavalvonnan tiukentamista – ”sopii kunkin tehdä omat johtopäätöksensä”
Presidentti Sauli Niinistö väläyttää rajavalvonnan tiukentamista. Niinistöltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, voitaisiinko ajatella maahanmuuttolakien kiristämistä. Hän viittasi Norjan esimerkkiin.
– En voi vielä tässä yhteydessä vastata, mutta luulen, että nyt hyvin ymmärretään se, että kun ei löytynyt yhteistä EU-ratkaisuja, niin alkaa tulla näitä kansallisia ratkaisuja. Ja me olemme selvästi nähneet muuallakin Euroopassa, että sitä sitten vähän naapuriin vilkuillaan. Ja mitä naapuri tekee, sen toinen naapuri helposti toistaa, Niinistö pohti.
Niinistön mukaan Suomeen voi tulla Venäjän kautta suuriakin ihmismassoja.
– Ajatuksiin tulee väistämättä, että jos Norja toimii nyt huomattavan päättäväisesti, niin minne se liikenne sitten suhtautuu. Jos Suomessa on kovin paljon vapaampi pääsy, niin siitä sopii kunkin tehdä omat johtopäätöksensä.
Norjan hallitus on esittänyt lakia, jossa Venäjältä saapuvan turvapaikkahakemusta ei käsiteltäisi, koska Venäjä on turvallinen maa. Perussuomalaiset ovat vaatineet Suomeen vastaavasti pikakäännytyksiä.
Niinistö viittasi tiedotustilaisuudessa myös useita kertoja Ruotsin tilanteeseen ja muistutti pääministeri Stefan Löfvenin taannoisen kommentista, jonka mukaan Ruotsissa on ”oltu naiveja”. Ruotsi on harjottanut erittäin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hanna Mäntylä turvapaikkakriisin hoidosta: ”Tahtia pitää kiristää huomattavasti”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








